Kultsun kauden viides sarjaottelu pelattiin Inkeroisissa Purhaa vastaan. Ennen illan ottelua Purha oli hävinnyt kolme ottelua ja voittanut yhden. Kaudella 2024 Kultsu voitti molemmat seurojen väliset ottelut, eikä tälläkään kertaa voittajasta ollut epäilystäkään. Kultsu avasi maalihanat jo ottelun alussa, ja maalipaikkoja nähtiin läpi ottelun monia. Ottelun loputtua taululla nähtiin tylyt lukemat, ja Joutsenolaiset lähtivät kotia kohti kolmen pisteen kanssa.
Kaksi Kultsun pelaajaa pääsivät illan ottelussa ensimmäistä kertaa tällä kaakon kolmosen kaudella avauskokoonpanoon. Antti Nurmi avasi laitapuolustajan paikalla, ja Topi Pohjankoski nousi avaukseen keskikentälle. Mikko Tielinen toimi tuttuun tapaan joukkueen kapteenina.
Purha pääsi heti keskialoituksesta kokeilemaan maalintekoa, mutta Joel Peltola torjui 1vs1 tilanteen. Tämän jälkeen painopiste siirtyi täysin kotijoukkueen puolustuspäähän, ja peliminuutilla 6 Samuli Pakkanen pääsi maalaamaan Nurmen laadukkaan keskityksen jälkitilanteesta. Kultsun painostus jatkui, ja 6 minuuttia avausmaalin jälkeen Erkka Partanen pääsi vauhdikkaasti läpiajoon. Purhan maalivahti Lauri Vanamo onnistuu kuitenkin torjumaan laukauksen. Ote pelistä pysyi vierasjoukkueella, ja Pakkanen tuplasi laukauksellaan johtoaseman kun peliä oli pelattu hieman yli puoli tuntia.
Ottelua kerkesi kulua maalin jälkeen minuutti, kunnes pallo löytyi uudestaan Purhan maalista. Nurmi keskitti vasemmalta laidalta jälleen vaarallisesti, ja Eetu Huunonen sijoitti maalin edessä pomppivan kakkospallon verkon perukoille. Kotijoukkue sai ottelusta ensimmäisen puoliajan lopussa hieman enemmän otetta, mutta parista kulmapotkusta ei vaaratilanteita Peltolan maalilla nähty. Vielä ennen taukoa Janne Riikonen puski Huunosen vasemman laidan keskityksestä Kultsun 0-4 johtoon.
Kultsu ja Riikonen jatkoi toisella puoliajalla siitä mihin ennen taukoa jäi. Peliä kerettiin pelata 2 minuuttia kun laituri viimeisteli jo illan toisen maalin matalasta keskityksestä. Maalinteko jatkui peliminuutilla 56, kun Partanen kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti, ja mies itse laukoi lukemiksi 0-6. Tunnin kohdalla Pakkanen vapautti syötöllään Riikosen laidalta läpi, joka viimeisteli hattutemppunsa tarkasti alanurkkaan menneellä laukauksella. Pari minuuttia maalin jälkeen Kultsu suoritti ensimmäiset pelaajavaihdot, kun Valtteri Kinnunen, Boris Belimov ja Kenny Abubakar vaihdettiin kentälle.
Viimeiset puoli tuntia ottelusta olivat rauhallisempia, eikä vierasjoukkue painostanut niin kovaa. Peliminuutilla 80 Kultsu vaihtoi kentälle Shyam Bhatin ja Joni Lappalaisen. Ottelua oli pelattu 85 minuuttia kun vierasjoukkue lisäsi johtoaan vielä yhdellä maalilla. Janne Riikonen viimeisteli illan neljännensä Huunosen matalasta keskityksestä. Loput ottelusta Kultsu piti palloa ja näin viimeisteli sarjakauden ensimmäisen nollapelin.
Seuraava ottelu kaakon kolmosta pelataan keskiviikkona 28.5. kello 18:30 Joutsenon keskuskentän nurmella. Ensimmäistä kotivoittoa metsästävän Kultsun vastaan asettuu MP/2, joka on sarjataulukossa sijalla 6. Tuki alkukauden kotiotteluissa on ollut mahtavaa, ja toivomme että keskuskentällä nähdään ja kuullaan taas paljon kannattajia!