Kultsun kausi 2023 oli varsinaista vuoristorataa, niin tunteiden kuin peliesitystenkin suhteen. Joukkue saavutti minimitavoitteensa, eli säilytti sarjapaikan yhdeksännellä sijallaan.
Yleiskatsaus
Kultsun kauteen kuului merkittävänä osana hyvissä merkeissä alkanut, mutta kauden edetessä nihkeämmäksi muuttunut yhteistyö LAUTP:n kanssa, sekä päävalmentajan vaihdos syyspuolella, kun Marko Kohonen luopui vetovastuusta henkilökohtaisista syistä. Kauden luotsasi maaliin Jyrki Peräkylä. 22 ottelusta punamustat keräsi 25 pistettä voittojen määrän ollessa seitsemän. Neljä ottelua pelattiin tasan ja yksitoista hävittiin. Joukkueen kolme parasta maalintekijää olivat Miko Lötjönen (11), Erkka Partanen (7) sekä Tuomas Värtö (LAUTP, 5). Eniten peliaikaa sai Kultsun kapteeni, toppari Mikko Tielinen, joka oli avauskokoonpanossa jokaisessa ottelussa. Kauden aikana LAUTP:sta kävi Kultsussa pelaamassa Kolmosta peräti 19 pelaajaa.
Kauden päätösottelusta
Kauden viimeinen ottelu Kouvolan Jalkapalloa vastaan päättyi 1-1 tasapeliin Kouvolassa. Kultsu hallitsi ensimmäistä jaksoa täysin, mutta sai pallon KJP-maaliin vain kerran Erkan onnistuttua. Toisella puoliajalla vierasjoukkueelta nähtiin liikaa huolimattomuutta, sekä turhaa kikkailua keskialueella. KJP sai tasoituksen, joka syntyi valitettavasti jälleen kerran Kultsun omasta kehnosta pelaamisesta. Sellaisia maaleja nähtiin liikaa kuluneella kaudella, mutta ei niille enää mitään mahda. Ottelussa Kultsu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan lähempänä voittoa. Vastustajan maalivahti sai punaisen kortin kaadettuaan maalintekoon edenneen Jimi Röytin juuri rangaistusalueen ulkopuolella. Kultsu ei ehtinyt hyödyntää vastustajan alivoimaa ottelun päätyttyä pian.
Valmentajan mietteet
Jysky, miten joukkue pelasi loppukauden sinun alaisuudessasi?
Jyrki Peräkylä: Jätkät pelasivat loistavasti lähtökohtiin nähden. Meillä ei olisi ollut kauden aikana mitään hätää, jos joukkue olisi ollut samanlainen kuin KJP-pelissä. Paremmalla LAUTP-yhteistyöllä olisi ollut vaikutusta Kultsun pelaamiseen. Harjoituksissa pelilliset asiat jäivät liian vähälle, koska treeneissä apuja ei käynyt syksyllä. Otteluissa joukkueella oli hyvä ilme poislukien MyPa:a vastaan.
Mitä ajattelet Kultsun uudesta päävalmentajasta Craig Hillistä?
Jyrki Peräkylä: En tunne Craigia valmentajana, ainoastaan pelaajana, mutta toivottavasti hän peluuttaa nuoria pelaajia.
Kultsun palkitut pelaajat
Kauden päätteeksi valittiin punamustien joukkueesta vuoden pelaaja, vuoden taistelija, sekä vuoden tulokas. Vuoden pelaaja oli Mikko Tielinen, joka puolustus- ja kapteenivelvoitteidensa ohella onnistui maalinteossakin kolme kertaa. Jysky totesi valinnasta, että ”Mikko oli rauhallinen, kypsä pelaaja.” Vuoden taistelija oli varakapteenina ja keskikentän pohjalla taistellut, maalisyöttöjä jakanut Leevi Kohonen. Leevi ei antanut missään tilanteessa periksi, sanoi Jysky. Vuoden tulokkaaksi valikoitui topparina pelannut Valtteri Savolainen. Valtteri petrasi kesän aikana – hän pelasi ensimmäisen kolmosdivarikautensa, ja kehityskaari oli hyvä, kommentoi Jysky.
Kohti uutta kautta
Tätä kirjoitettaessa on varmistunut, että Leevi Kohonen, Toni Valtonen sekä Jani Loijas eivät jatka pelejään Kultsun edustusjoukkueessa. Leevillä ja Tonilla vaihtui asuinpaikka opiskeluiden ja töiden takia. Kymmenessä ottelussa torjunut Jani Loijas kommentoi, että nyt on aika panostaa muuhunkin kuin jalkapalloon. Kolmella edelliskaudella Kultsun parhaana maalintekijänä kunnostautunut Miko Lötjönen siirtyy LAUTP:n, jonka edustusjoukkue pelaa 2024 punamustien kanssa samalla sarjatasolla. Kultsun uuteen kauteen tulee johdattamaan punamustissa maalivahtina 2010-luvulla pelannut, ja viime kaudella PEPO:a valmentanut yhdysvaltalainen Craig Hill, josta uutisoidaan pian kattavammin. Kausi on päättynyt, mutta uusi kausi on edessä!