Kultsun pelimatka Haminaan oli tappiollinen. Vain yhden vaihtopelaajan omannut vierasjoukkue taisteli hienosti, mutta joutui toisella puoliajalla vajaamiehiseksi ja väsyi, jonka jälkeen HaPK meni menojaan.
Kultsun lähtökohdat vierasotteluun Haminan Pallo-Kissoja vastaan olivat kehnommat kuin kertaakaan aiemmin tällä kaudella. Loukkaantumisia ja poissaoloja oli niin paljon, että Kultsun vaihtopenkille oli nimetty vain kaksi pelaajaa, maalivahti Joel Peltola sekä LAUTP-hyökkääjä Tuomas Värtö. Tilanne synkkeni entisestään paikan päällä Haminassa, kun avauskokoonpanoon nimetty Miko Lötjönen ei pystynyt aloittamaan ottelua terveyshuolien takia ja Värtö tuli hänen tilalleen. Lisäksi Kultsun kokoonpanossa oli useita LAUTP-pelaajia, jotka saisivat ensimmäistä kertaa täydet minuutit punamustien paidassa, koska vaihtoehtoakaan ei ollut. LAUTP:lta Kultsun rosterissa olivat lauantaina Värtö, Topias Vitikainen, Jimi Rantalainen, Joona Väisänen ja Aleksi Siitonen. Kultsun kanssa heinäkuusta saakka treenannut Antti Jormakka debytoi myös punamustien topparina.
Itse ottelu saatiin pelata sateettomassa ja tuulisessa syyssäässä. HaPK aloitti ottelun kovalla temmolla ja pyrki vyöryttämään hyökkäyksiään ja pelaamaan kovalla temmolla Kultsun kenttäpuoliskolla heti alusta lähtien. Kultsu selvisi alkuminuuttien paineesta kunnialla, mutta ottelun 14. minuutilla Jimi Lassila sai pallon haltuunsa noin kolmessakymmenessä metrissä Kultsun puolustajien edessä ja täräytti aikamoisen eurogoalin yläkulmaan maalivahti Jani Loijaksen haroessa tyhjää. Ote oli maalin jälkeen enemmän HaPK:lla, mutta seuraavan maalin tekikin Kultsu.
Kun peliä oli pelattu reilut puoli tuntia, Kultsu pääsi vastahyökkäykseen HaPK:in kulmapotkun jälkeen, jonka lopputuloksena nopea Erkka Partanen pelasi Tuomas Värtön avopaikkaan, josta Värtö ei epäonnistunut ja tasoitti ottelun. Tasoituksen jälkeen Kultsun peli sai uusia kierroksia ja johtomaali oli pian todella lähellä, kun Joona Lindgrèn löysi HaPK-maalin edessä vapaana olleen Aleksi Siitosen. Siitonen ei kuitenkaan saanut palloon hyvää kosketusta ja maali jäi tekemättä. Kultsu sai vielä hetkeä myöhemmin hyvän puskutilanteen pitkästä sivurajaheitosta, mutta pusku jäi HaPK-veskari Kopran näppeihin. Ensimmäisen jakson viimeiset minuutit tapahtuivat sitten Kultsun kenttäpuoliskolla, mutta viimeistely-yritykset suuntautuivat kohti Loijasta, sivuverkkoon ja viimeisessä tilanteessa ennen taukoa Kultsu-debytantti Antti Jormakka liukui todella vaarallisen, matalan ja kovan keskityspallon hienosti pois kentältä ilman omaa maalia. Yliajalla nähtiin myös suunsoitosta seurannut lappujenjakohetki, kun tuomari antoi samalla kertaa keltaiset kortit niin Kultsun Leevi Kohoselle kuin HaPK:n Nico Pietiläiselle ja Kimi Kolsillekin. Tauolle siirryttiin tasatilanteessa.
Kultsu pelasi toisen puoliajan alun hyvällä ilmeellä ja palloa pelattiin vastahyökkäyksillä kotijoukkueen kenttäpuoliskolle, mutta ykkösluokan maalintekopaikoille ei ehditty murtautua ennen Leevi Kohosen 57. minuutin omalla kenttäpuoliskolla tekemää taklausta, joka johti varakapteenin toiseen keltaiseen korttiin ja ulosajoon. Ulosajolla oli tietystikin oma henkinen vaikutuksensa punamustien peliin, jotka halusivat ottelusta sarjapisteitä. Tilanteen teki nyt erityisen hankalaksi se, että joukkueella ei ollut vaihtaa kentällä juosseiden pelaajien tilalle uusia, tuorejalkaisia miehiä. Muutama minuutti ulosajosta HaPK teki toisen maalinsa, kun Jimi Lassila pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta kovan ja tarkan, jälleen aivan yläkulmaan uponneen laukauksen.
Maalin jälkeen HaPK sai seuraavan kahdenkymmenen minuutin aikana pallon kaksi kertaa Kultsun tolppaan, mutta ottelun ratkaisu nähtiin 78. peliminuutilla, kun Kultsu-maalivahdin painajaisena lauantaina toiminut Jimi Lassila kääntyi nopeasti punamustan puolustuksen edessä hyvällä laukaisusektorilla ja laukoi terävästi pallon alakulmaan. Sama mies teki vielä neljännenkin maalin muutamaa minuuttia myöhemmin juoksupallosta, jonka hän sijoitti hyvällä kosketuksella takakulmaan. HaPK teki vielä kotijoukkueen tilastoja kaunistelleen viidennen maalin viisi minuuttia ennen täyttä aikaa huonosti puolustetusta keskityspallosta. Sitä ei sentään tehnyt Jimi Lassila. Joka tapauksessa Kultsu koki kauden toisessakin HaPK-kohtaamisessa suurinumeroisen tappion ja jäi jälleen sarjapisteittä.
Valmentajan kommentit
Päävalmentaja Marko Kohonen, on hyvin vaikea kamppailla tasaveroisesti koko ottelua, kun penkillä on vain maalivahti ja ottelun viimeinen reilu puolituntinen pelattiin vajaalla. Vai mitä olet itse mieltä?
Marko Kohonen: Vaikea peli jo lähtökohtineen, mutta itse peliin saatiin hyvä vaihe tasoituksen jälkeen. Oli paikat tehdä pari maalia. Sitten punaiseen homma loppujen lopuksi mureni.
Jos ajattelet ottelua kokonaisuutena niin mitä asioita sieltä mieleesi ensin nousee?
Marko Kohonen: Se, miten sytyttiin peliin maalin jälkeen ja siinä oli oikeasti mahdollisuus tehdä lisääkin. Saatiin HaPK horjumaan.
Ottelu oli monelle LAUTP-taustaiselle pelaajalle ensimmäinen 90-minuuttinen Kolmosessa. Miten kaverit mielestäsi suoriutuivat?
Marko Kohonen: Vaikeaan paikkaan isoille minuuteille, mutta hyvin he suoriutuivat lähtökohdat ajatellen. Kaikki eivät pelanneet edes omilla pelipaikoillaan. Iso apu LAUTP:n suuntaan.
Seuraava, ensi torstaina Kotkan Jäntevää vastaan pelattava ottelu on tärkeä sarjapaikan säilyttämisen kannalta, tiedätkö jo saadaanko sinne enemmän pelimiehiä?
Marko Kohonen: En ole vielä Jäntevä-peliä miettinyt. Pitää pureskella tämä peli ensin ja kääntää sitten katse seuraavaan peliin.
Seuraava ottelu torstaina 7.9 on Kultsulle erittäin tärkeä, sillä punamustat kohtaavat vierasottelussa sarjajumbona majailevan Kotkan Jäntevän. Pisteiden saaminen Karhulasta voi olla erittäin merkittävässä roolissa taistelussa sarjapaikan suoran säilyttämisen puolesta sekä tietysti joukkueelle muutenkin filiksen nostattajana. Se, jos mikä, on todellinen ”pääkoppapeli”. HaPK-Kultsu Palloliiton tulospalvelussa: HaPK Edustus – Kultsu FC (Miesten Kolmonen) (palloliitto.fi)