Kultsun vieraspelejä täynnä oleva syyskuu alkaa Haminasta. Kultsun edellinen voitto Pallo-Kissoista on yli kolmen vuoden takaa.
Kultsu lähtee selvänä haastajana lauantaiseen kohtaamiseen Haminassa. Vierasjoukkue on sarjassa yhdeksäntenä ja hyvän alkukauden jälkeen hieman notkahtanut Pallo-Kissat sarjanelosena. Punamustat ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan Pallo-Kissoille selkein lukemin. Kevätkierroksen ottelussa haminalaiset veivät sarjapisteet Raviksella 1-5 voitolla. Pallo-Kissoilla on viime aikoina ollut heikompi vaihe meneillään, sillä kolmesta edellisestä ottelusta joukkue on saanut vain yhden sarjapisteen. Kultsu pelasi mainiot ottelut MiPK:iä ja KoPaa vastaan, mutta jäi viime viikolla Union Plaanin jalkoihin ja hävisi 0-3. Petrattavaa riittää.
HaPK:in parhaimmat maalintekijät ovat Nico Pietiläinen seitsemällä ja Joona Pasi kuudella maalillaan. Kultsussa eniten osumia ovat tehneet Miko Lötjönen (8) ja Erkka Partanen (5). Kultsun pelivalmiuden ja tekemisen tason on oltava parempi kuin Union Plaania vastaan, jotta sarjapisteiden ryöstämisestä voitaisiin vakavasti puhua. Mahdotonta se ei ole. Kaakon Kolmonen on osoittanut tänäkin vuonna yllätyksellisyytensä odottamattomilla lopputuloksillaan. MyPa menee selkeästi kohti sarjavoittoa ja -nousua, mutta sen alla on tasaisempaa. Hyvillä syyskierroksen tuloksilla Kultsu voisi hinata itsensä pois sarjan häntäpäästä, mutta se vaatii pelaajistolta myös tahtoa ja halua taistella joka ikisestä pallosta joka ikisessä tilanteessa loppuun saakka, kaiken muun ohella. Pelejä pelailemalla ei tulla saavuttamaan yhtään mitään.
HaPK-Kultsu-ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa: HaPK Edustus – Kultsu FC (Miesten Kolmonen) (palloliitto.fi)
