Kultsu pelaa sarjassa säilymisen kannalta tärkeistä pisteistä perjantaina Lemillä, kun joukkue kohtaa taulukossa putoamisviivan alapuolella olevan Kotajärven Pallon. Vierasjoukkueen pieni kenttä on vastustajalle haastava paikka pelata, mutta kolme sarjapistettä tulee, jos esitys on yhtä ryhdikäs kuin edellisessä ottelussa.
Kevätkierroksella KoPa oli vastaantulija Raviksen tekonurmella pelatussa ottelussa, joka päättyi Kultsun 3-0 kotivoittoon. Kotikentällään lemiläiset ovat olleet kovempi luu, sillä tällä kaudella joukkue on kukistanut siellä Mikkelin Pallo-Kissat ja Kouvolan Jalkapallon ja pelannut Peli-Karhujen kanssa tasapelin. Kultsun viime kauden vierasottelu KoPaa vastaan päättyi 1-1 tasapeliin. Perjantainen ottelu on klassinen kuuden pisteen peli, sillä sarjassa yhdeksäntenä olevan Kultsun on tehtävä kaikkensa saadakseen etäisyyttä putoamisviivaan. KoPa sen sijaan on putoajan paikalla ja tarvitsee vastustajien päänahkoja kartuttaakseen pistesaldoaan ja noustakseen pois punaiselta vyöhykkeeltä.
KoPa on tällä hetkellä maali per peli-tahdissa, sillä joukkue on onnistunut maalinteossa 14 kertaa 14:ssa ottelussa. Kultsulla tehtyjä osumia on kymmenisen enemmän ja edellinen ottelu Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan avasi pitkään suljettuna olleen maalihanan, kun punamustat saivat pallon neljä kertaa vastustajan verkkoon. Koko hyökkäystrio pelasi hyvän ottelun, mutta kirkkaimpana loisti hattutempun tehnyt Miko Lötjönen. Muutenkin MiPK-peli oli Kultsun kauden parasta tekemistä ja joukkueen pystyessä pitämään pelin samalla tasolla tai nostamaan sitä, kolme sarjapistettä on Kotajärveltä otettavissa.
Päävalmentaja Marko Kohonen, viime kesänä Kultsu jäi Kotajärvellä tasuriin, mutta millä eväin täydet pisteet otetaan perjantaina?
Marko Kohonen: Hyvä kenttätasapaino pitää olla ja hyökätä sekä puolustaa järkevästi. Joukkueen liikutaan niin puolustaessa kuin hyökätessäkin ja jokainen hoitaa oman osuuden niin tulos on hyvä.
Mitä prinsiippejä painotat joukkueelle ennen ottelua?
Marko Kohonen: Edellisen pelin hyviä juttuja ja mitä olemme viikolla harjoitelleet. Tärkeät pisteet on jaossa ja ne pitää ottaa.