Kultsu ei saanut itsestään riittävästi irti paikallisottelussa Imatran Palloseuraa vastaan. Valmentajasta pisteittä jääneeltä joukkueelta puuttui tarpeeksi röyhkeyttä ja halua tehdä maaleja vastustajan rangaistusalueella.
Kultsu saapui Imatran Palloseuran vieraaksi uudet viihtyisät katsomopuitteet ja yleisötilat saaneelle Karhumäen kentälle. Ottelu itse pelattiin helteisessä kesäkelissä, mutta lehtereillä viihtyvyys oli hyvä, eikä pelätyistä mäkäräisistä ollut nyt tietoakaan. Kultsun maalille palasi Joel Peltola ja vaihtopenkillä oli nuori LAUTP-veskari Artem-Elias Varganov, sillä Jani Loijas sai kahden ottelun pelikiellon edellisessä PeKa-ottelussa. Suurin osa LAUTP-pelureista sai tällä kertaa aloittaa vaihtopenkillä, poikkeuksena tästä oli oikea laitapuolustaja Elias Seppälä. Laidalla pelasi myös Kultsun avaukseen ensi kertaa tällä kaudella tiensä raivannut konkaripelaaja Antti Heinonen.
Tasaisissa merkeissä alkaneen ottelun ensimmäinen maalipaikka siunaantui kotijoukkueelle vajaan varttitunnin pelin jälkeen. IPS sai vastahyökkäyksen, josta ei seurannut viimeisen huonon syötön takia maalintekoyritystä, mutta imatralaiset saivat tilanteesta vapaapotkun. Vapari oli kelpo ja Peltola joutui venymään maalin kulmalle torjuakseen pallon. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin IPS laukoi keskeltä noin 20 metristä ja Peltola venyi jälleen torjuntaan. Muutama minuutti tästä ja Kultsu sai ottelun ensimmäisen maalipaikkansa, kun Kenny Abubakar voitti rangaistusalueella 1 vs 1 kaksinkamppailun puolustajaa vastaan ja pääsi kasvokkain maalivahti Leevi Koskimäen kanssa. Abubakar oli kuitenkin ajautunut liian lähelle Koskimäkeä, joka pystyi peittämään tarpeeksi estääkseen maalin.
Elias Seppälä jouduttiin vaihtamaan puolen tunnin pelaamisen jälkeen ilmeisesti pienen vamman takia. Kentälle tuli toinen LAUTP-apu, Elias Lattu. Seppälä oli tuohon mennessä pelannut hyvän ottelun torpatessaan IPSin lähestymisiä laidallaan. Ensimmäisellä puoliajalla Kultsun ylimpänä pelaajana operoinut Abubakar oli monesti liian yksin hyökkäyksiinlähdöissä. Lisäksi hyvän pallollisen suorituksen jälkeen vierasjoukkueelle tuli monesti huono suoritus etenkin puoliajan alkupuolella. Se johti pallonmenetykseen ja mahdollisen tilanteen kuivumiseen kasaan. Tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Kultsun valmennus pyrki reagoimaan staattiseen tilanteeseen tekemällä kolme vaihtoa toiselle puoliajalle. Kentälle juoksi LAUTP-kolmikko Turppo, Värtö ja Puhakainen. Misa Puhakainen saikin lähes heti kentälle tulonsa jälkeen oivan läpisyötön, mutta Koskimäki ehti vastaantulollaan ensiksi palloon. Kultsu sai reilun 50. minuutin pelaamisen jälkeen hässäkän IPS-maalille aivan maalin eteen, mutta tilanteesta ei tullut maalia. Kultsu oli toisen puoliajan alussa selvästi aktiivisempi osapuoli hyökkäyssuuntaan. Miko Lötjönen tavoitteli 54. minuutilla takayläkulmaa, mutta Lötjösen veto meni hivenen yli maalin. Vain pari minuuttia tästä ja Misa Puhakaisen veto päätyi veskarin syliin.
Kultsun hallinnassa sujuneen puoliajan alun jälkeen vieraat saivat kylmän suihkun, kun IPS siirtyi johtoon jakson ensimmäisestä maalipaikastaan ottelun 58. minuutilla. Peltola ei voinut mitään lähietäisyydeltä lähteneeseen laukaukseen. Heti maalin perään IPS sai nopean hyökkäyksen, mutta sen Peltola torjui. Ja pian tästä seurasi kolmas paikka, kun korkea pallo tavoitti Kultsu-maalin kulmalla päivystäneen kotijoukkueen pelaajan, mutta tämän pusku suuntautui sivuverkkoon. Momentum oli nyt IPSillä, mutta joukkue ei saanut paikoistaan lisämaaleja. Sellainen nähtiin kuitenkin pelin 72. minuutilla kulman jälkitilanteesta. Kultsu ei saanut purettua palloa väljemmille vesille ja Tatu Iiskola pääsi ampumaan rangaistusalueen sisältä. Valkopaidat yrittivät blokata laukauksen, mutta siinä ei täysin onnistuttu ja pallo oli toista kertaa Kultsun maalissa.
Viitisen minuuttia toisesta takaiskumaalista ja Leevi Kohonen pelasti Kultsun kolmannelta liukumalla pallon eteen IPS:n varmalta näyttäneestä maalista, jossa maalivahti oli pelattu jo ulos tilanteesta. Vain vajaa minuutti tästä ja Kultsu sai viimeinkin onnistumisen hyökkäyspäässä. Kentälle vain kahta minuuttia aikaisemmin vaihdettu Sander Paukku sai korkean syötön IPS-maalin kulmalle. Hänen laukauksensa upposi verkkoon ohi Koskimäen. Paukun kauden toinen maali toi Kultsun maalin päähän, mutta vieraiden loppukiri ei ollut enää yhtä pontevaa. Kultsu yritti saada korkeita palloja IPS:n maalialueelle, mutta kotijoukkue pystyi hoitamaan nämä tilanteet. Lisäajan kuluttua loppuun tuomari puhalsi pilliinsä ja pettynyt Kultsu joutui lähtemään Karhumäen kentältä tyhjin käsin, koska lisämaaleja ei enää nähty.
Pelaajan ja valmentajan kommentit ottelusta
Antti Heinonen, mistä sinun mielestäsi johtui se, että Kultsun pistepussi jäi tyhjäksi? Oliko kysymys viime kädessä asenteesta? Entä miltä tuntui saada paikka avauskokoonpanossa pitkästä aikaa?
Antti Heinonen: Joukkueen peli parani koko ensimmäisen puoliajan ja haki nousujohteisesti uomiaan. Hätää ei ollut ja palloa saatiin vastustajan alueelle enemmän ja enemmän. Puoliajan jälkeen siirryinkin sitten jo nyttemmin tutummalle paikalle eli vaihtopenkille niin tuosta jaksosta en osaa oikein sanoa, mitä siinä tapahtui. En jaksa uskoa asenteen tai halun puuttumiseen IPSiä vastaan. Hyvältä tuntui aloittaa avauksessa todella pitkästä aikaa ja saada peliminuutteja.
Päävalmentaja Marko Kohonen, mitkä asiat ratkaisivat voiton IPSille? Toteutuiko Kultsun pelissä haluamiasi asioita, mitä? Ja mitä ei toteutunut?
Marko Kohonen: Voiton ratkaisi tahto. IPS halusi voittoa enemmän. Viimeisellä kolmanneksella ei haastettu ja laitettu vastustajaa puntariin. Helpolla jäi pisteet Imatralle ja se harmittaa. Pystytään reilusti parempaan, mutta ei oikeastaan päästy pallollisessa pelissä omalle tasolle ollenkaan. Eka puoliajalla pääsimme loppua kohden jo lähelle sitä tasoa, mutta vaikeaa oli oma pelaaminen.
Marko Kohonen: Eka puoliajalla oli puolustusmuoto hyvä ja peli sikäli ihan OK. Pidettiin IPS pois vaarallisilta maalipaikoilta ja Kenny oli nokikkain veskarin kanssa loistavassa maalipaikassa, mutta ei tehnyt. Toisella puoliajalla kaiken kaikkiaan ihmeellisen halutonta ja vaaratonta oli pelaaminen ja liikkuminen. Palloa pidettiin kyllä, mutta se ei riitä, jos kunnon tilanteita ei saada luotua. IPS puolusti hyvin boksissa, jossa meiltä puuttui se viimeinen röyhkeys ja halu tehdä maali. Liikaa siirreltiin. Vetoja kyllä oli, mutta rankkarialueen ulkopuolelta. Meiltä puuttuivat hyökkäysalueella seinät ja pienet kombinaatiot. Liikaa kuljetettiin sekä pelattiin niin kuin vastustaja halusi. Ei vaan saatu itsestämme jostain syystä parasta irti. IPS ansaitsi kyllä kaikki kolme pistettä.
Kultsu pelaa vielä yhden ottelun ennen heinäkuista kesätaukoa. Ottelu Kouvolan Jalkapalloa vastaan pelataan torstaina 6.7 kello 18:30 alkaen Joutsenon keskuskentällä.
IPS-Kultsu-ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa: Edustus IPS – Kultsu FC (Miesten Kolmonen) (palloliitto.fi)