Keskiviikkoiltana Kultsun peliä oli lähes surrealistista seurata, kun kotijoukkue ei saanut palloa vastustajan verkkoon mitenkään ja MP/SavU osui jo ensimmäisellä puoliajalla neljästi. Tuloksena toinen perättäinen tappio ja valmennukselle mietittävää.
Kultsun ja MP/SavU:n välinen ottelu pelattiin helteisessä kesäsäässä. Kultsu aloitti ottelun suhtkoht terhakkaasti ja Kenny Abubakar pääsi jo vajaan viiden minuutin pelin jälkeen hyvään laukaisupaikkaan, mutta vastapuolen veskari torjui pallon kädellään vasemmasta alakulmasta. Vain muutama minuutti tästä, ja Miko Lötjönen pelasi vasemmalla laidalla Kennyn hyvään tekopaikkaan, mutta viimeistely-yritys meni ohi maalin. Kymmenen minuutin kohdalla MP:n kakkosjoukkue sai kulmapotkun, josta pallo puskettiin ylähirteen. Kakkospallo tippui MP:n pelaajan Karttusen jalkaan, jolla oli helppo työ ohjata pallo tyhjään maaliin ilman Kultsun pelaajien estelyä. Ottelu 0-1.

Viisi minuuttia myöhemmin Kultsun maalivahti Joel Peltola avasi pelin pitkällä potkulla, mutta MP/SavU voitti korkean pallon itselleen ja käynnisti nopean vastahyökkäyksen suurimman osan punamustista ollessa pallon ja Kultsun maalin väärällä puolella. Tilanteesta syntyi pelin toinen maali ja maalintekijänä oli ensimmäisen osuman tapaan vieraiden Veikko Karttunen. Kultsu ei pelannut valmentajan paaluttaman pelisuunnitelman mukaista peliä eikä antanut riittävästi painetta, kun pallo oli vierasjoukkueella. Sitä kuuluisaa ”henkeä” olisi tarvittu lisää tässä kohdin.
Ottelun seuraavat maalipaikat syntyivät kuitenkin Kultsun toimesta. Vajaan puolen tunnin kohdalla rajaheiton jälkitilanteesta aikaansaatu laukaus sujahti maalin ohi ja muutamaa minuuttia myöhemmin Lötjönen oli 1 vs 1 tilanteessa, mutta ajautui hieman liian pieneen kulmaan, ja veskari pystyi torjumaan hänen laukauksensa. Kultsun paineistus jatkui seuraavienkin minuuttien aikana, mutta Jari Ahosen laukaus osui tolppaan ja maali jäi vieläkin haaveeksi. Samoin Erkka Partasen matala veto, jonka vieraiden maalivahti Riku Piispa torjui jalalla etukulmalta. Ja sitten tapahtui perinteinen – kun et itse tee maalia, vastustaja tekee. Kultsun 20 minuutin hallintajakso päättyi kuin veitsellä leikaten, kun MP/SavU hyökkäsi oikealta laidalta. Pallo pelattiin maalin eteen, jossa se jäi pyörimään edustalle ja kimposi toppari Savolaisesta vastustajan pelaajalle, jolla oli helppo työ siirtää joukkue jo kolmen maalin johtoon.

Kolmen maalin johto ei riittänyt vastustajalle, joka sai muutamaa minuuttia myöhemmin, ottelun 42. minuutilla vastahyökkäyksen. Kultsun puolustusalueen oikealla kaistalla oli liian paljon tilaa ja valkopaita pääsi pommittamaan pallon noin 15 metristä kovaa ylähirren alle eikä Peltolalla ollut tilanteessa mahdollisuuksia. Peli oli jo 0-4 ja näissä numeroissa siirryttiin tauolle. Tässä vaiheessa ottelua tilanne tuntui käsittämättömältä – vierasjoukkue oli rankaissut Kultsua käytännössä kaikista paikoistaan, eikä Kultsu ollut saanut omistaan mitään aikaiseksi.
Kultsun vastustajan maalipuiden kolisuttelu jatkui toisella puoliajalla, kun kentälle vaihdetun Joona Lindgrènin laukaus 25 metristä kimposi kahden tolpan kautta Kultsun kannalta väärälle puolelle maalia! Yhtä karua oli nähdä ottelun 57. minuutilla, kun Kultsun maalille pomppinut pallo painuikin verkkoon ja maalintekijäksi merkitty Veikko Karttunen sai hattutempun täyteen kotijoukkueen ollessa 0-5 tappiolla!

Heti 0-5 maalin jälkeen Kultsu sai luotua tilanteen ja Kenny Abubakar pääsi laukaisupaikkaan, mutta maalivahti torjui hänen laukauksensa – tolpan kautta väljemmille vesille – kuinkas muutenkaan. Tuskailutuokio jatkui Erkka Partasen laukauksella Kultsun saadessa vastahyökkäyksen, mutta maalivahti oli jälleen viimeistelijää etevämpi. Noin 10 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Kultsu sai lohtumaalinsa sille epätyypillisellä tavalla, jos alkukauden tehtyjä maaleja pohditaan – eli kulmapotkusta. Kentälle vaihdetun puolustajan Riku Nurkan jalka oli oikeassa paikassa ja hän jatkoi pallon vihdoin ja viimein MP/SavU:n maaliin.

Ottelun loppuminuutit olivat enemmän tai vähemmän pelailua ja tuomarin loppuvihellyksen jälkeen punamustat kokivat toisen perättäisen tappionsa, nyt inhottavan isoin lukemin.
Pelaajan ja valmentajan kommentit
Keskikentän keskustan työmyyrä Jari Ahonen, anna sinä rehellinen näkemyksesi siitä, mikä mielestäsi Kultsun pelissä meni niin pieleen, että hävisimme 1-5? Entä oliko oma pelisi millaista?
Jari Ahonen: Omasta mielestäni tehtiin virheitä, joista vastustaja pääsi vastahyökkäyksiin rokottaen armottoman tehokkaasti. Me taas ei saatu palloa millään maaliin, vaikka paikkoja oli, ja loppuun asti taisteltiin, vaikka voitosta ei enää pelattukaan. Oma pallollinen peli oli jo parempaa mitä parissa aiemmassa pelissä.
Päävalmentaja Marko Kohonen, mikä meni pieleen Kultsun pelissä eli mitkä sinusta ovat keskeiset syyt huonoon tulokseen?
Marko Kohonen: Alku oli kävelyä ja katselua meiltä. Ensimmäisen puoliajan juomatauolla muutettiin ryhmitystä ja heräteltiin pelaajia, mutta kaikki eivät heränneet vielä silloinkaan peliin. Vaikea sanoa, mistä tuollainen pelaaminen johtui. Jokaisen on mietittävä, miten valmistautua peliin jo peliä edeltävänä päivänä. Mietin myös, luuliko osa pelaajista, että peli voitetaan puolilla valoilla. Ennakossa mainitsin, että vaikea peli on tulossa.
Miten paha pettymys lopputulos on itsellesi?
Marko Kohonen: Hävettää. Tulos on iso pettymys.
Kultsulla oli useita maalipaikkoja, mutta vain yksi maali saatiin aikaiseksi. Miten sinä näit Kultsun hyökkäyspelaamisen ottelussa?
Marko Kohonen: Ajoittain kauden parasta hyökkäämistä. Luotiin eniten maalipaikkoja yhteen peliin. Tolppia kolisteltiin ainakin neljästi ja hyviä maalipaikkoja oli toistakymmentä. Vastustaja kävi paikoista tekemässä maalit ja lähti pisteiden kanssa Mikkeliin. Karua touhua, mutta tämä on myös jalkapallon hienous. Ei auta, vaikka vie peliä noin 60 minuuttia ja luo hyviä tilanteita, jos vastustaja viimeistelee tuolla prosentilla eikä itse onnistuta mistään. Maalit ratkaisee.
Tuleeko harjoitteluun joitain isoja muutoksia tappion seurauksena?
Marko Kohonen: Ei. Sitten olisin huolissaan, jos oltaisiin oikeasti oltu pelissä noin huonoja mitä numerot nyt kertovat. Kyllä jokainen voi miettiä omaa tekemistä ensimmäisellä puoliajalla. Löysällä pelillä saa tällaista ja peli kestää sen rapiat 90 minuuttia. Pää pitää olla pelissä mukana koko tämän ajan.
Kultsun valopilkut ottelussa?
Marko Kohonen: Valopilkut ovat vähissä tuollaisen pelin jälkeen. Mielestäni Lindgrènin Joona tuli puoliajalla vahvasti peliin vasemman puolustajan tontille. Lisäksi konkari Nurkan Riku näytti, miten käydään maali tekemässä.
Kultsun kotiotteluiden sarja saa jatkoa vielä keskiviikkona 21.6, jolloin punamustien vieraaksi tulee Peli-Karhut Kotkan Karhulasta. Ottelu alkaa kello 18:30.
