Kultsu on melkoisen haasteen edessä Suomen Cupin kolmannella kierroksella, kun vastaan asettuu kahta sarjatasoa ylempänä pelaava Mikkelin Palloilijat. Valmentajasta Kultsulla on vain voitettavaa ja hän haluaa altavastaajan kiusaavan mikkeliläisiä parhaansa mukaan. Samalla peli toimii punamustille hyvänä tasonmittauksena.
Kultsu on aiemmilla Cupin kierroksilla voittanut Kolmosessa ja Nelosessa pelaavat FC Loviisan ja Liryn. Kaikki kunnia vastustajille, mutta MP:n pitäisi olla kaikin tavoin laadukkaampi joukkue. On selvää, että Kultsun täytyy onnistua täydellisesti pelin eri osa-alueilla pystyäkseen haastamaan Raviksen tekonurmella vierailevat mikkeliläiset.
Päävalmentaja Marko Kohonen, miten valmistautuminen Ykkösessä pelaavaa Cup-vastustajaa vastaan eroaa harjoittelusta Kolmosen sarjapeleihin?
Marko Kohonen: Ainakin iso ero tulee siinä millä tavalla lähdetään pelaamaan. Joukkueen liikkumista ja puolustamista varmaan käydään enemmän läpi, mutta ei hyökkäyspelaamista voi unohtaa. Aikaa ei nyt niin paljoa ole, koska viikonloppuna oli peli ja vasta sen jälkeen käänsin ajatukset tähän peliin. Yritän luoda kokonaisuudessa pelaajille sellaisen kuvan pelin kulusta mikä meidän joukkueelle on paras mahdollinen tässä pelissä. Toivon, että toteutus tuo hyvän lopputuloksen. Se on selvä, että ilman paineita voidaan peliin lähteä ja meillä on vain voitettavaa lähtökohdat huomioiden.
Mitä odotat ottelulta?
Marko Kohonen: Kiva nähdä miten pysytään Ykkösen jengin kyydissä ja yritetään kiusata ihan kunnolla. Heillä sarjapeli taas heti lauantaina niin jännä nähdä millaisella porukalla tulevat pelaamaan. Vastustajilla pelaa Joel Laitinen, joka on tuttu pelaaja miulle. Olen valmentanut Jollua pienemmissä junnuissa ja sitten vielä P17-pojissa PEPOssa. Niin kuin olen sanonut, jokaista peliä lähdetään voittamaan.
Näetkö, että pelillä Ykkösen joukkuetta vastaan voisi olla kehittävä vaikutus pelaajistoon?
Marko Kohonen: Näen, koska tässä pelissä tarvitsee kaikkien tehdä puolustaessa omat hommansa niin toivon sen tarttuvan myös sarjapeleihin. Lisäksi aikaa ja tilaa tulee olemaan vähemmän mikä tarkoittaa nopeampaa pallonsiirtelyä, parempaa havainnointia ja koko ajan pelin sisälläoloa kaikilta pelaajilta. Tämä myös antaa pelaajille hyvän tasonmittauksen ja toimii samalla näytön paikkana, koska peli näytetään Ruutu+:lta. Joukkueen pelaajille varmasti hieno kokemus niin kuin kaikille tässä mukana oleville sekä koko seuralle.
Laitapuolustaja Ville Vanttaja, mitä ajatuksia sinulla on lähestyvästä Cup-ottelusta ja millainen ottelu sinusta on luvassa? Onko kyseessä muuten kovin vastus omalla jalkapallourallasi?
Ville Vanttaja: Avoimin mielin haastamaan mikkeliläisiä. Helppo on lähteä pelaamaan, sillä me ollaan se osapuoli, jolla on pelkästään voitettavaa. Uskoisin, että MP tulee hallitsemaan palloa ja me pyritään puolustamaan tiiviisti sekä hyökkäämään vastaan nopeasti, kun paikka tulee. Kovin vastustaja itselleni oli KuPS Cupissa vuonna 2015.
Kultsun ja MP:n kohtaaminen alkaa Raviradan tekonurmella keskiviikkona kello 18:30. Liput maksavat 10 euroa, eläkeläisille, opiskelijoille ja varusmiehille viisi euroa ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Tervetuloa tukemaan Kultsun taistelua! Ottelua on mahdollista seurata myös kotisohvalta, sillä Ruutu+ televisioi Cup-taistelun.
Muita myös Kultsun kausikorttiyhteistyö joutsenolaisen ravintola Swanin kanssa – osta kausikortti Swanista (60e) ja saat kaksi pizzaa ilmaiseksi.
