Kultsu saa toisen maalivahdin, kun Joel Peltola siirtyy lainasopimuksella Myllykosken Pallosta Kultsun torjujaksi. Valmentajasta kyseessä oli ainoa pelipaikka, johon seura etsi vielä vahvistusta. Kultsua edelliskaudet valmentanut Saku Pesonen osallistuu myös kauden aikana Kultsun maalivahtien valmennukseen.
Peltola on 22-vuotias maalivahti, joka on edustanut MyPaa kaudesta 2021 lähtien. Peltolalla on pelikokemusta miesten edustusjoukkuetasolla Kolmosesta ja Nelosesta sekä muutama ottelu Kakkosesta kaudella 2021. Edelliskaudella Peltola pelasi MyPan ykkösveskarina 14:ssä ottelussa.
Joel Peltola, miten päädyit Kultsuun?
Joel Peltola: Muutin viime kesänä Lappeenrantaan töiden ja opiskelun takia, joten matkaa Myllykoskelle tulee jonkun verran. Syys- ja talvikauden aikana mahdollinen laina Kultsuun tuli pariin otteeseen esille ja se tuntui tässä vaiheessa kaikkien osapuolten mielestä järkevältä ja hyödylliseltä ratkaisulta.
Kerro lukijoille pelaajataustastasi.
JP: Susien kasvatti, junnuvuodet KJP:ssa, MyPan ringissä mukana kaudet 2018 ja 2019 – pelit Korian Ponnessa 2018 ja HaPK:ssa 2019 – koronavuosi 2020 intissä ja KJP:ssa ja vuodesta 2021 tähän saakka MyPassa.
Päävalmentaja Marko Kohonen, miten Joel päätyi Kultsuun ja millainen lainasopimus on?
Marko Kohonen: Olin Joeliin yhteyksssä jo syksyllä heti viime kauden loputtua, kun kuulin, että hän asuu Lappeenrannassa. Silloin keskusteltiin ensimmäisen kerran Joelin tulemisesta Kultsuun. Asiaa on pyöritelty MyPan kanssa pitkin talvea ja nyt viikon sisään päästiin asiassa eteenpäin. Laina on kestoltaan koko kausi ja siihen liittyy pari ehtoa.
Miten Joelin lainasopimus vaikuttaa Kultsun maalivahtitilanteeseen?
MK: Laina tuo tietenkin laajuutta meidän maalivahtiosastoon, koska meillä oli ainoastaan Loijaksen Janin kanssa sopimus. Saatiin siihenkin kilpailutilanne. Oikeastaan ainut pelipaikka, johon haimme vielä vahvistusta.
Maalivahtien valmennuksesta sen verran, että viime keskiviikon harjoituksissa Saku Pesonen oli eka kertaa antamassa oppia meidän maalivahdeille. Harjoituksissa LAUTP:n P17 Aaro ja Toma sekä omat sopimusvahdit Jani ja Joel saivat hyvää valmennusta. Syksystä asti ollaan Sakun kanssa asiasta juteltu ja nyt saatiin tämäkin homma pyörimään. Saku on mukana miten omilta menoilta ehtii ja on tehnyt Janille harjoitusohjelmia lopputalvesta. Hyvä lisä ja arvokasta osaamista saadaan Sakun kautta siirrettyä meidän maalivahdeille.
Joel Peltola, mitä pidät maalivahtipelaamisen vahvuuksinasi? Entä onko sinulla tavoitteita tälle kaudelle?
Joel Peltola: Reaktiotorjunnat ja 1 vastaan 1 -tilanteet. Tavoitteina on saada paljon hyviä pelejä alle ja auttaa joukkuetta voittamaan jokainen ottelu.
Mitä ajatuksia tilanteesi on herättänyt ja mitä mieltä olet yleisesti tämä kauden kaakon kolmosesta?
JP: Toivottavasti pystyn auttamaan Kultsua mahdollisimman paljon ja sitten loukkaantumisen ym. takia takaisin MyPaan auttamaan joukkuetta, jos tarvetta tulee. Kaakon kolmonen on tällä kaudella kovin moneen vuoteen, hyviä joukkueita on tosi paljon ja jokaisen pisteen eteen pitää tehdä paljon töitä.