Kultsu pelaa keskiviikkona Lappeenrannassa Cupin toisen kierroksen ottelunsa. Vastaan tulee paikallisvastus Liry. Talvisissa olosuhteissa pelattavasta ottelusta ei tule varmasti puuttumaan tunnetta.
Kultsu on jatkanut harjoittelua Amiksen tekonurmella Lappeenrannassa, jossa myös Cup-ottelu pelataan. Takatalvi oli tehnyt kentälle talviset olosuhteet tiistain valmistavissa harjoituksissa. On selvää, että jos lumentulo jatkuu peli-iltana, olosuhteet tulevat näyttelemään omaa rooliaan. Kultsu kaatoi ensimmäisellä ottelukierroksella Kolmosen FC Loviisan. Nyt vastaan tulee sarjatasoa alempana pelaava paikallisvastus. Liry pelasi Kolmosta edellisen kerran koronan typistämällä kaudella 2021, jolloin sen ja Kultsun ottelu päättyi punamustien 0-1 voittoon.
Puolustaja Veikka Vauhkonen, luuletko, että Liry-ottelusta tulee kovinkin fyysinen koitos? Mitä muita ajatuksia amiksella pelattava ottelu ja vastustaja kokeneessa pelaajassa herättää?
Veikka Vauhkonen: Vääntämistä ei varmasti pelistä huomenna puutu ja oletettavasti Liry lähtee peliin tutulla ”park the bus”-taktiikalla ja yrittämällä iskeä vastahyökkäyksistä. Toivotaan, että Amis pysyy hyvässä kunnossa säästä huolimatta ja pallo liikkuisi hyvin. Voitto tulee varmasti, kunhan jätkät ja pallo liikkuu ja viimeistellään huolella.
Päävalmentaja Marko Kohonen, Cup-ottelu ja vastassa Liry. Jatkopaikka on hakusessa, mutta haluat varmaankin nähdä kentällä niitä joukkuepelaamisen asioita mitä on harjoiteltu? Mihin pelillisiin asioihin huomio erityisesti kiinnittyy huomenna todennäköisesti melko fyysisessä väännössä?
Marko Kohonen: Kyllä jatkopaikka on hakusessa. Haluan nähdä kentällä työteliään joukkueen, joka toimii yhdessä ja jokainen tekee hommansa. Toivon myös, että pallollinen peruspelaaminen on vähintään normaalilla tasolla kaikilla niin hyvä tulos tulee.
Vastassa on todennäköisesti hyvin puolustava joukkue, joka iskee vastahyökkäyksillä. Niissä pitää olla tarkkana. Viimeisen kolmanneksen ratkaiset ovat oman pallollisen pelin ja tuloksen kannalta ratkaisevia. Pitää osata hyökätä monipuolisesti.
Fyysinen peli on varmasti tiedossa, mutta sellaista jalkapallo on. Se ei yllätä varmasti ketään. Siihen vastataan menemällä kovaa, mutta oikein kaksinkamppailuihin. Harjoituksissa meno on ollut hyvä. Tänään viilattiin vielä viimeiset kuviot kohdilleen ja olemme valmiina huomiseen.
Ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa (klikkaa linkkiä): Liry – Kultsu FC (Miesten Suomen Cup) (palloliitto.fi)
Tervetuloa lehtereille kannustamaan Kultsu jatkoon Cupissa!