Kultsu FC:n kauden avausottelu toi toivotun tuloksen. Joukkue kukisti Kotkan pakkasillassa FC Loviisan ja eteni Suomen Cupin toiselle kierrokselle. Päävalmentaja kiitteli joukkueensa asennetta ja piti Kultsun jatkopaikan takuuna monipuolisempaa joukkuepeliä.
Kauden avausottelu pelattiin pienessä pakkassäässä Kotkan Arto Tolsa-areenan lamppujen loisteessa ja hyisen merituulen ilmoittaessa välillä olemassaolostaan. Ottelu alkoi suomalaisittain varsin myöhään kellon näyttäessä iltakahdeksaa. Kultsun avauskokoonpanosta Joona Lindgren ja Valtteri Savolainen saivat tulikasteensa Kultsun pelipaidassa. Vaihdosta sisään tuli niin ikään Kultsu-debyyttinsä tehnyt Toni Valtonen. Uusi mies kentällä oli käytännössä myös maalivahti Jani Loijas, joka hälytettiin lyhyellä varoitusajalla tuuraajaksi ja jolle ottelu oli ensimmäinen täysi 90-minuuttinen Kultsun edustusjoukkueessa.
FC Loviisa siirtyi ottelussa johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Aaron Lindholm sai laidasta tulleen pallon haltuunsa noin 8-9 metrin päässä Kultsun maalista ja hänelle annettiin liikaa aikaa ja tilaa laukoa pallo alakulmaan. Kultsun peliesitys parani ensimmäisen jakson mittaan ja 40. minuutilla LAUTP-apu Misa Puhakainen pukkasi pallon maaliin puolustaja Veikka Vauhkosen laadukkaasta sivuvaparista. Myös Loviisalla oli ensimmäisen jakson mittaan muutamia vastahyökkäyksistä tulleita maalintekoyrityksiä, mutta viimeistely suuntautui ohi tai yli maalin.
Toisella puoliajalla nähtiin vauhdikasta pelaamista, mutta ei maaleja ennen kuin Misa Puhakaista rikottiin ja Kultsu sai vapaapotkun ottelun 80. minuutilla. Pallon taakse asettui keskikentällä ja puolustuksessa häärännyt Leevi Kohonen, jonka vapaapotku 25 metristä oli pysäyttämätön ja vei Kultsun 1-2 johtoon. Ottelun lopussa Loviisa pyrki vimmatusti hakemaan tasoitusta, koska vain voitolla oli merkitystä, mutta Kultsun puolustus pelasi uhrautuvasti ja kesti. Näin ollen punamustat selvittivät tiensä jatkoon Cupissa!
Leevi Kohonen – kerro maalistasi ja siitä onko sinusta tullut Kultsun vapaapotkuspesialisti ja onko vapareita tullut paljonkin treenattua?
Leevi Kohonen: Maali tuli tehtyä. Heti siinä vaiheessa, kun Misa vastaanotti rikkeen hyvän haaston jälkeen ja saatiin vapari, niin itellä oli fiilis, että tästä on itse lauottava. Oli hyvä tunne ennen laukausta ja se näkyi laukauksessa. Pallo meni suoraan sisään, hyvä maali. Joukkueen vaparispesialistin roolista en tiiä, mutta vetäjänä pääsee varmasti jatkamaan tuolla suorituksella. Hyviä kulmapotkuja tuli myös annettua eilen, mutta haluan nostaa esille meidän tasoitusmaalin. Siinä Veikka antoi loistavan sivuvaparin, mistä oli helppoa laittaa pallo verkkoon. Eli tekijöitä ja vaihtoehtoja on, se on hyvä. Onhan tuota laukausta ja potkutekniikkaa tullut kehitettyä. Vapareita on tullut myös treenailtua, hyvä, että siitä tuli nyt palkinto ja että pystyi auttamaan joukkuetta voittoon tärkeässä paikassa.
Päävalmentajan haastattelu
Päävalmentaja Marko Kohonen, ensimmäinen ottelu päävalmentajana päättyi voittoon – mikä oli fiilis pelin jälkeen?
Marko Kohonen: Pelin jälkeen oli tietysti hyvä fiilis. Voittoa lähdettiin tavoittelemaan ja se saatiin haettua.
Miltä Kultsun meno näytti Tolsalla, olitko siihen tyytyväinen?
MK: Helpolla voitto ei tullut ja varsinkin pelin alku oli meiltä hakemista. Vastustaja pääsi siinä johtoon, mutta meidän peli parani koko ajan ensimmäisen puoliajan loppua kohden. Ansaittu tasoitus syntyi sivuvaparista. Veikka Vauhkoselta hieno pallo boksiin, jossa Misa Puhakainen puski pilkun tuntumasta pallon hallitusti maaliin. Useampaan maalin luotiin tilanteita, mutta vastustajan maalivahti hoiti hommansa hyvin. Toisella puoliajalla alettiin saamaan pallolla pelaamiseen ensimmäistä puoliaikaa enemmän rauhallisuutta ja sitä kautta hallintaa. Lisäksi puolustaminen alkoi toimia paremmin.
Saatiin myös kaivattu voitto-osuma Leevi Kohosen hienon vapaapotkun ansiosta. Veto muurin yli yläkulmaan noin 25 metristä. Loppuun vastustaja sai luotua pienen paineen, mutta kestettiin hyvin. Maalivahti Jani Loijas venyi pariin hienoon torjuntaan ja hoiti näin ollen oman osuuden voitosta. Kokonaisuudessa ihan ok alku kaudelle, mutta parannettavaa jäi niin kuin olettaa voikin. Tehtiin hyvin joukkueena töitä ja asenne oli kaikilla hyvä. Myös vaihtopelaajat tulivat onnistuneesti sisään peliin. Tästä on hyvä jatkaa.
Mitkä asiat nähdäksesi ratkaisivat ottelun eduksemme? Yllättikö vastustajan pelaamisessa sinut mikään?
MK: Oltiin mielestäni parempi joukkue ja puolustettiin sekä hyökättiin joukkueena paremmin kuin vastustaja. Lähdimme monipuolisemmin hyökkäyksiin ja varsinkin toisella puoliajalla saatiin ajoittain hyvin rytmitettyä hyökkäyksiä. Puolustuspelaaminen parani koko ajan ja uskallettiin antaa vastustajalle painetta. Vastustaja pelasi paljon pitkää palloa ylös. Ehkä vähän yllätti, että he pelasivat kolmen alakerralla, mutta siihen oltiin valmistauduttu niin ei ollut meille loppujen lopuksi sekään ongelma.
Miten Kultsun harjoittelu tästä eteenpäin jatkuu Cupin toista kierrosta ja sarjakautta kohden? Mitä asioita eritoten on tarkoitus kehittää isolla kentällä lähitulevaisuudessa?
MK: Harjoittelu jatkuu maaliskuun osalta Amiksella sekä Joutsenohallin juoksusuoralla. Alamme keskittymään Cupin toisen kierroksen peliin. Vastustajaksi tulee Nelosessa pelaava Liry. Puolustusmuoto ja joukkueena liikkuminen sekä prässi on ollut harjoituksissa asioita joihin ollaan keskitytty. Sitä jatketaan tulevina viikkoina. Tärkeää saada tuntumaa isoon kenttään ja tekonurmeen.
___________________________________________________________________________________
Kultsun toisen kierroksen otteluun Suomen Cupissa saadaan paikallispeli, sillä vastaan tulee nelosdivarissa tätä nykyä pelaava Liry Lappeenrannasta. Toinen kierros pelataan Lappeenrannassa Amiksen kentällä keskiviikkona 29.3 kello 18:30 alkaen.
Kultsun avauskokoonpano ja tehdyt vaihdot FC Loviisaa vastaan:
- Loijas Jani (mv)
- Lattu Elias
- Savolainen Valtteri –> 80 min, Kiljunen Teemu
- Tielinen Mikko (c)
- Vauhkonen Veikka
- Lindgren Joona –> 65 min, Valtonen Toni
- Ahonen Jari
- Kohonen Leevi
- Puhakainen Misa –> 92 min, Heinonen Antti
- Abubakar Kenny –> 80 min, Ruokoniemi Miro
- Lötjönen Miko
Ottelun tarkat tiedot Palloliiton tulospalvelussa linkkiä klikkaamalla: FC Loviisa – Kultsu FC (Miesten Suomen Cup) (palloliitto.fi)