Kultsu ei pystynyt voittamaan kauden päätösotteluaan vajaamiehisenä, vaikka johti peliä vielä muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Peräti kolme vuonna 2007 syntynyttä LAUTP-peluria sai ensimmäiset peliminuuttinsa miesten sarjapelissä. Illalla joukkue palkitsi kauden parhaat pelaajansa ja sai kuulla merkittävän ilmoituksen vastuuvalmentajaltaan.
Kultsun ja Imatran Palloseuran välinen ottelu oli Kultsulle kauden viimeinen, IPS:lle toiseksi viimeinen. Ensimmäistä jaksoa pelattiin pitkään IPSin johtoasemassa Eelis Heimosen siirrettyä vieraat johtoon jo ottelun viidennellä minuutilla. Kenny Abubakar toi Kultsun tasoihin 37. minuutilla kauden kymmenennellä maalillaan. Samalla Abubakar nousi tasoihin jakamaan Kultsun kauden parhaan maalintekijän tittelin Miko Lötjösen kanssa. Mutta vain kaksi minuuttia myöhemmin Kultsun kannattajien mielet mustuivat Riku Nurkan saatua toisen keltaisen ja sitä myöten punaisen kortin. Ottelua oli jäljellä vielä yli 50 minuuttia ja Kultsu pelaisi sen vajaamiehisenä. Tauolle siirryttiin kuitenkin tasalukemissa.
Pesonen vaihtoi toisella jaksolla kentälle muun muassa kolme uutta LAUTP-lainapelaajaa: Olli Turpon, Miro Ruokoniemen sekä Iiro Ruokoniemen. Pojat ovat vuonna 2007 syntyneitä eli vasta 15 vuotiaita. He saivat samalla ensimmäiset peliminuuttinsa miesten sarjapelissä. Kultsu pelasi alivoimalla varsin mallikkaasti ja siirtyi ottelussa johtoon 84. minuutilla laitapelaaja Juho Koistisen maalilla. Loppuun saakka joukkueen potku ei kuitenkaan riittänyt vaan punamustille kävi kuin Bayern Munchenille Mestareiden liigan finaalissa ManU:a vastaan. Roman Reijonen tasoitti pari minuuttia ennen täyttä peliaikaa ja Kultsussakin pelannut Jari Reponen teki vieraiden voittomaalin yliajalla. Näin kauden päätöksestä jäi luu käteen hyvin taistelleelle kotijoukkueelle.
Keskuskentältä joukkue siirtyi viettämään päätössaunailtaa. Kuka oli saunamajurina, sitä tarina ei kerro, mutta julkista tietoa ovat kauden aikana kunnostautuneiden ja illalla palkittujen pelaajien nimet.
Vastuuvalmentaja Saku Pesonen luotti kauden aikana eniten puolustaja Mikko Tieliseen sekä hyökkääjä Miko Lötjöseen, jotka olivat kentällä 21 ottelussa 22:sta mahdollisesta. Myös maalivahti Miko Sederholm sai runsaasti vastuuta ja pelasi suurimman osan peleistä oltuaan avauksessa 18 kertaa. Abubakar ja Lötjönen jakoivat joukkueen sisäisen maalipörssin voiton. Kultsun lopullinen sarjasijoitus tulee olemaan joko kolmas tai neljäs, riippuen IPS:n viimeisen ottelun tuloksesta.
Vastuuvalmentajan kommentit IPS-ottelusta
Saku Pesonen: Jouduttiin alivoimalle jo ekalla jaksolla ja se tietysti vaikeutti pelaamista, mutta mielestäni sällit pelasivat hyvin ja mentiin johtoonkin alivoimalla. Loppuun saakka ei kuitenkaan pystytty selviytymään. Tehtiin tietysti kaikki vaihdot – vaikka kaikki vaihtomiehet pelasivat hyvin niin ainahan se vähän sotkee pelaamista. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, että kaikki mukana olevat vaihtomiehet tulevat pelaamaan. Isossa kuvassa tappiolla ei ollut merkitystä, vaikka se harmittikin. Ei se tappio ainakaan taistelusta jäänyt kiinni.
Vastuuvalmentajan mietteet kuluneesta kaudesta
SP: Kun koko kautta ajatellaan – kuten pelaajien kanssa käytiin läpi – niin ei pystytty ulosmittaamaan sitä potentiaalia, joka tässä joukkueessa olisi ollut. Tietyt tavoitteet asetettiin kaudelle ja niihin ei päästy ja siinä pitää kaikkien – etenkin minun – katsoa peiliin. Emme pystyneet kliinisesti ratkaisemaan pelejä, jotka olisivat olleet ratkaistavissa. Eli maalipaikkoja tarvittiin yhteen maaliin älyttömän paljon ja omassa päässä tuli liikaa helppoja virheitä, jotka johtivat vastustajan maaleihin. Kyllähän se kokonaisuuteen vaikutti. Paljon oli hyvääkin – pelattiin parhaimmillaan parempaa futista kuin viime vuonna, mutta perustaso ei ollut niin tasainen ja toki sarjakin oli kovempi kuin viime vuonna. LAUTP:sta saatiin kymmenen jätkää pelaamaan Kultsuun – se on hyvä määrä. Yhteistyö tulee jatkumaan ja toivottavasti se syvenee. Jatkuvuuden ja tulevaisuuden kannalta se on erittäin hyvä asia. Kovia pelimiehiä on tulossa ja toivottavasti sällit pystyvät ottamaan ensi kaudella vielä enemmän vastuuta. Olen LAUTP:n poikien tekemiseen tyytyväinen.
Väistyvän valmentajan loppusanat
Saku Pesonen: Itse siirryn sivuun kahden vuoden pestin jälkeen. Kasvattiseuraa on ollut mukava ja hienoa koutsata. Mutta kuten sanoin, kaksi vuotta sitten laitettiin nousu tavoitteeksi enkä pystynyt sitä tavoitetta täyttämään kummallakaan kaudella. Kovaa duunia tuo valmentaminen on, se on selvää. Sitä on oppinut näkemään eri tavalla kuin oman peliuran aikana. Tietyissä asioissa onnistuttiin, mikä minun ajatukseni valmentajana oli ja tietyissä ei niin hyvin. Potentiaalia oli enempääkin, mutta nyt ei saatu sitä tulosta, joka oli mahdollista ottaa. Välillä se oli pienestäkin kiinni. Valmentaminen on ollut kokonaisvaltaista eikä ole jäänyt sinne kentälle. Tässä kohtaa on takki aika tyhjä ja nyt on aika siirtää vastuu uusiin käsiin. Seura tulee siitä varmasti tiedottamaan lähiaikoina, mutta homma jää hyviin käsiin.