Kultsun täytyy saada peliään paremmalle tolalle lauantaina Mikkelissä ottelussa Savilahden Urheilijoita vastaan. Sekä vastuuvalmentaja, että luottopakki korostavat ryhtiliikettä ja voittamisenhalun merkitystä maanantaisen KJP-tappion jälkeen. Joukkue pyrkii saamaan pisteet tiiviin puolustuksen kautta.
Puolustaja Leevi Kohonen: Huomenna on erittäin tärkeä peli meillä kärkitaistoa ajatellen. Sellainen peli, että nyt meitä mitataan joukkueena todella paljon. Ryhtiliike tarvitaan, viime peleissä ollaan omalla löysällä pelaamisella annettu maaleja vastustajille ja itse ollaan tuhlailtu hyviä paikkoja toisessa päässä. Taistelutahtoa kuitenkin tarvitaan eniten ja että jokainen parantaa kaksinkamppailupelaamista ja hoitaa omat tehtävät kentällä paremmin. Silloin annetaan itsellemme hyvät mahdollisuudet kolmeen pisteeseen.
Vastuuvalmentaja Saku Pesonen: Lähdetään Mikkeliin hieman siipirikkoisina, mutta ei anneta sen häiritä. Viime peli oli meiltä tietyiltä osin hengetön ja heikko suoritus. Oli siinä hyviäkin asioita, mutta meidän täytyy saada hyvän ja huonon suorituksen ero todella paljon pienemmäksi. Tietynlainen tasaisuus ja varmuus kaikkeen tekemiseen. Ennen kaikkea pitää kamppailla joka pallosta molemmissa bokseissa ja voittaa kaksinkamppailuja. Riistojen jälkeen on edettävä terävästi tai hallittava palloa. Voitonnälkää pitää olla, se on se päätekijä huomenna. Edelleen sitä nollapeliä lähdetään metsästämään, kovin paljon niitä ei ole tullut. Vaikka olemme suht vähän päästäneet maaleja niin nollapeli on avainasia voittoon huomenna.
SavU-Kultsu-ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa