Karhumäen kentällä pelattiin keskiviikkoiltana vauhdikas ja maalirikas jalkapallo-ottelu, joka päättyi vierasjoukkue Kultsun juhliin. Katsojaystävällisessä ottelussa Kultsun hyökkäys onnistui loistavasti tehden tukun hienoja maaleja. 16-vuotias LAUTP-apu Misa Puhakainen osui IPS-verkkoon kahdesti.
1. puoliaika
Kultsu lähti keskiviikkoillan paikallispeliin aggressiivisesti ja sen raju prässi tuottikin tulosta jo ottelun alkuvaiheissa, kun peli pakotettiin IPS:n päätyyn. Kultsun hyvä alku sai palkintonsa ottelun 7. minuutilla. Kokoonpanon LAUTP-avuista puolustaja Elias Seppälä avasi pitkän avauksen ja vapautti nopean Misa Puhakaisen nokikkain IPS-maalilla pelanneen Pepo-apu Jirko Sorsan kanssa. Hyökkääjä nosti pallon hallitusti yli Sorsan ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Maali oli vain 16-vuotiaalle Puhakaiselle ensimmäinen miesten Kolmosessa, mutta se ei jäänyt viimeiseksi. Vajaat 15 minuuttia myöhemmin Misa pelattiin Kultsun hyvän pelaamisen jälkeen maalintekopaikkaan eikä nuori pelimies epäonnistunut. 0-2!
Ottelun tempo pysyi korkeana ja paikalle saapuneet katsojat näkivät viihdyttävää, päästä päähän edennyttä jalkapalloa. Kultsussakin pelannut, kotijoukkueen Simo Kurkisuo kavensi ottelun komealla, kovalla ja tarkalla kaukolaukauksella ohi Miko Sederholmin, mutta Kultsun vastaus tuli jo kolme minuuttia myöhemmin, kun laitapuolustaja Veikka Vauhkonen rankaisi imatralaisia oivan hyökkäyksen päätteeksi tulleella maalilla. IPS:n Juuso Metsi valoi imatralaisiin uskoa vajaan 40 minuutin pelin jälkeen tuomalla kotijoukkueen jälleen maalin päähän. Ensimmäinen puoliaika tarjosi peräti viisi maalia ja tauolle siirryttiin 2-3 lukemissa.
2. puoliaika
Kun toista puoliaikaa oli pelattu vajaat 10 minuuttia, teki hienoa peliä pelannut ja Kultsun parhaimpiin pelaajiin ottelussa kuulunut Samu Ikonen Kultsulle 2-4 maalin. Maalin ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä antanut Samu pelasi poikkeuksellisesti piikkipaikalla Kultsun hyökkäyksen kärjessä, mutta ainakin keskiviikkoiltana tuo paikka näytti sopivan hänelle täydellisesti. Ikonen ja muukin Kultsun hyökkääjistö oli alati vaarallinen ja teki hyviä liikkeitä, sellaisia, joita päävalmentaja Saku Pesonen oli halunnut joukkueensa tekevän. Karhumäellä ne toteutuivat ja jälki oli sen mukaista. Miko Lötjönen paranteli maalitilastoa tarkalla, tolpan kautta maaliin uponneella laukauksella 75. peliminuutilla.
Ottelun kuumuus, kova tempo ja taistelu jokaisesta pallosta alkoi näkymään pelin viimeisellä kymmenellä minuutilla lihaskramppien ja -vammojen muodossa. Kultsun laitapuolustaja Ville Vanttaja vahingoitti jalkaansa, mutta Kultsu oli käyttänyt kaikki vaihtonsa, eikä Vanttaja voinut tulla pois kentältä. Vanttaja siirtyi pelaamaan kärkeen ja Kultsu pyrki suojelemaan maaliaan takaiskuilta. IPS:n Metsi onnistui kuitenkin vielä kerran varsinaisen peliajan aivan loppuhetkillä, mutta sitä lähemmäksi IPS ei päässyt. Kultsu voitti maalirikkaan ottelun 3-5 ja sai tärkeät kolme sarjapistettä. Se pystyi luomaan maalien lisäksi tukun muitakin hyviä tekopaikkoja ja hyökkäyksellisesti Karhumäellä nähtiin kauden parasta Kultsua. Vierasjoukkue pelasi piirun verran ahneemmin kuin IPS ja ansaitsi pisteet. On sanomattakin selvää, että Kultsun pukukopissa ilo oli ottelun jälkeen ylimmillään.
Samu Ikosen ja Misa Puhakaisen kommentit ottelusta
Ottelun jälkeen jututin Kultsun tehomiehiä, 1+2 -tehot iskenyttä Samu Ikosta sekä kahden maalin ja maalisyötön Misa Puhakaista. Kyselin heidän tuntojaan illan ottelusta ja näin he vastasivat:
Misa Puhakainen: Tuntuu hyvältä saada maalitili auki Kultsussa. Treeneissä treenattiin just näitä ”taskusyöttöjä” ja ne onnistuivat tänään hyvin hyökkäyspäässä. Tää peli kyllä toi itseluottamusta seuraaviin peleihin.
Saatko isältäsi (pitkän linjan pelimies ja valmentaja Saku Puhakainen) paljonkin neuvoja tai kommentteja pelaamisestasi?
Misa Puhakainen: Isältä tulee kehuja ja välillä hän kertoo, missä jutuissa olisi parannettavaa.
Lisäksi Puhakainen toivoi, että pääsisi tulevaisuudessa tekemään lisääkin 1 vastaan 1 -haastoja, joita IPS-ottelussa jonkin verran nähtiin. Samu Ikosella on pelikokemusta Imatran Palloseurasta. Miltä Samusta tuntui olla upottamassa entistä seuraansa?
Samu Ikonen: Ensiksi tulee mieleen Veli-Matti Savinaisen legendaariset sanat ”Ihanaa saatana”! Derbyvoitto tuntuu todella hyvältä. Tämä oli tosi tärkeä matsi molemmille joukkueille ja se näkyi kentällä. Jokainen antoi kaikkensa. Loppu pelattiin käytännössä yhden miehen vajaalla, mutta Vanttajakin taisteli siellä minkä pystyi. Tärkeintä on voitto ja se tuntuu hyvältä, että treenattiin pari viikkoa juoksuja ja oikein ajoitettuja syöttöjä linjan taakse ja pari maalia tuli sellaisista.
Samu Ikonen: Toki omatkin tehot lämmittää – vanha seura vastassa ja Imatralla asustelen, joten tämä oli itselle todella iso matsi, mutta ei niillä omilla tehoilla oikeastaan mitään väliä ole – joukkue edellä mennään, joukkueelle pelataan ja se on tärkeintä. Piikissä olin ensimmäistä kertaa 2-3 vuoteen – mukavahan hyökkäyspäässäkin on pelata, kun pari vuotta olen pelannut oikeana pakkina. Muuten olen pelannut peliurallani enemmän hyökkäävissä rooleissa. Kiva siellä oli pelata.
SI: Keli oli aika kova – tosi hiostava ja kaikki vaihdotkin jouduttiin tekemään. Jätkät piiputti kentällä, mutta olen tosi tyytyväinen joukkueen taistelutahtoon. Kaveri piti enemmän palloa, mutta suurimmaksi osaksi heidät saatiin pidettyä poissa vaara-alueilta. Iskettiin hyvin vastaan niillä aseilla, joita oltiin treenattu treeneissä. Oli tosi mukavaa nähdä, että peli kulki ja saatiin ketsuppipullo auki – 5 maalia niin silloin harvemmin jalkapallopeliä häviää. Hemmetin hyvältä tuntuu derbyvoitto näin juhannuksen alla, ei juhannukselle paljon parempaa aloitusta olisi voinut olla!
Valmennuksen kommentit
Saku Pesonen: Kyllä tässä aika huikeat fiilikset on paikallispelivoiton jälkeen. 5-3 – melkoiset lukemat,mutta hieno voitto. Meillä se oli hyökkäyspelin juhlaa, nyt tehtiin niitä asioita joita oltiin treenattu ja se näkyi tulostaululla. Toki, kolme maalia omiin, se on vähän liikaa, mutta ei sillä tämmöisessä pelissä ole väliä, kun tehtiin itse viis. Meillä oli loistavia suorituksia hyökkäyspäässä ja hienoja maaleja ja tehtyjen lisäksi rakennettiin vielä muutamia hienoja paikkoja. Olen koko porukasta h*lvetin ylpeä. Loukkaantumistilanne oli haastava ja nytkin tuli kramppeja ja loukkeja, jätkät taisteli ja tappeli ja näytti sitä punamustaa sydäntä ja hoidettiin homma himaan. Tietyst loistavaa, että saatiin maalihanat auki. Puhakaisen Misa loisti hyökkäyspäässä, kaksi maalia ja syöttö. Ikosen Samu, uskomattoman hieno esitys piikissä. Hän teki loistavia asioita läpi pelin kuten muutkin hyökkääjät ja muukin joukkue. Haluttiin voittaa tuo matsi ja hoidettiin se!
IPS – Kultsu -ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa