Kultsulle jäi luu käteen Mikkelin vierailusta, kun Pallo-Kissat tekivät ottelun ainoan maalin toisen puoliajan lisäajan seitsemännellä minuutilla. Päävalmentaja manaili tapahtunutta, sillä maali olisi voitu välttää eikä Kultsu tehnyt omista paikoistaan osuman osumaa.
Kultsun avauskokoonpano Mikkelissä oli:
Sederholm (mv)
Koistinen – Tielinen – Kohonen – Vauhkonen
Ahonen – C. Silva
Ikonen – Peräkylä – Lötjönen
Abubakar
Ottelussa pallonhallinta oli enemmän Kultsulla, vaikka kokonaisuutena peli oli suhteellinen tasainen. Mikkeliläiset puolustivat koko ottelun ajan erittäin alhaalta ja pyrkivät pelaamaan pitkiä palloja Kultsun alueelle. Molemmilla joukkueilla oli tilanteita, joista pallon olisi voinut laittaa maaliin, mutta varsinaisella peliajalla osumia ei nähty. Ottelun ainoa maali tuli pelin lopussa.
Kultsun maalivahti Miko Sederholm loukkaantui pallontavoittelutilanteessa, kun ottelua oli pelattu lähes 70 minuuttia. Hän sai osuman päähänsä ja jouduttiin vaihtamaan pois kentältä. Tilalle tuli LAUTP:n nuori Samuli Jansson, joka jo viime kaudella sai ensimmäiset minuuttinsa punamustissa. Ottelun käytännössä viimeisessä tilanteessa yliajan seitsemännellä minuutilla Jansson sekä Kultsun puolustus jättivät kumpikin menemättä pitkään palloon, joka tuli suoraan MiPK-pelaajalle. Hänellä oli helppo työ tehdä ottelun voittomaali samalla kun joutsenolaiset joutuivat nielemään karvasta kalkkia.
Vastuuvalmentajan kommentit
Saku Pesonen: Hel**** ***** tulos. Tapa ja aika, jolla kaveri teki voittomaalin, tietenkin kirvelee. Oli kova matsi eikä kokonaisuutena pelattu huonosti. Heikompiakin hetkiä oli, mutta yleisesti ottaen pelattiin tosi hyvin. Saatiin mielestäni luotua paikat siihen, että olisi pystytty voittamaan se peli. MiPK puolusti aika syvällä viiden miehen linjalla ja käytännössä heitti pitkää palloa läpi pelin. Se tiedettiin ja siihen valmistauduttiin. Pari tilannetta puolustettiin huonosti pelin aikana ja sitten tämä herpaantuminen 90 + 7 minuutilla – puolustajien ja veskarin välinen kommunikointi ja vastuunotto petti ja kaveri nakkasi tikkarin sisään. Kirvelevä ja turha maali. Sille ei voi enää mitään.
SP: Minun mielestä olisi ansaittu enemmän mukaan, mutta tämä on tulosurheilua – omista paikoista pitää pystyä laittamaan pallo sisään ja sitä kautta niitä pisteitä saa. Aika paljon tarvitaan paikkoja yhteen maaliin ja näissä tiukoissa peleissä niitä paikkoja ei vain tule niin paljon. Silloin paikoista on pystyttävä laittamaan pallo sisään. Tämä oli meille hyvä opetus joukkueesta, joka puolustaa syvällä useammalla miehellä.
SP: Ekalla jaksolla meillä oli hyvääkin pelaamista hyökkäyssuuntaan, mutta tokalla jaksolla aktiivisuus yläkerrassa väheni. Niin on valitettavasti käynyt ennenkin: aktiivisuus vähenee ja välimatkat kasvavat, vaikka pitäisi käydä päinvastoin, kun ollaan vastustajan alueella, jossa ei ole paljoa tilaa. Yhtäaikaisia liikkeitä tarvitaan, selustaan, leveyteen, muodon sisään, jolla päästäisiin paremmin maalipaikkoihin. Se meillä hyytyi tokalla jaksolla ja sitä pitää petrata. En usko, että MiPK on sarjan ainoa joukkue, joka pelaa meitä vastaan puolustamalla syvällä usealla miehellä. Harmittaa jätkien puolesta, pojat tekivät kovasti duunia, mutta mitään ei jäänyt käteen.
Tästä pitää ottaa opiksi. Ensi viikolla on kaksi matsia ja lähdetään hakemaan niistä kuutta pistettä.
MiPK-Kultsu-ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa
Kultsulla on mahdollisuus kiillottaa kilpeään jo tulevan viikon keskiviikkona (25.5), kun punamustat saavat vieraakseen Ruokolahden leijonat. Sunnuntaina 29.5 on vierasottelu Savonlinnan Työväen Palloseuraa vastaan.