Kultsu pyrkii palaamaan voittojen tielle keskiviikkoiltana kotiottelussa RPS Lionsia vastaan. Ruokolahti on sen verran lähellä Joutsenoa, että ottelusta voidaan puhua punamustien kauden ensimmäisenä paikallispelinä. Ottelu pelataan raviradan kentän tekonurmella, sillä keskuskenttä ei ole vielä pelikuntoinen. Valmentaja vaatii joukkueeltaan aktiivisuutta.
Kultsu on tilastojen valossa suosikki. RPS Lions on hävinnyt kaikki kolme otteluaan tylyllä maalierolla 1-10. Kultsulla on kolmesta ottelusta kuusi pistettä. Se on tehnyt viisi maalia ja päästänyt omiin kolme. Tilastoilla ei otteluita voiteta, mutta mieltä Kultsun laituri Samu Ikonen on vastustajasta. Sytyttääkö RPS Lions nopean pelimiehen? Ja mikä on Samun kytkös ”ärppäreihin”?
Samu Ikonen: Kyllähän ärppärit aina sytyttää pelaamaan. Oma futisura alkoi aikanaan Rasilan kentältä ja RPS junnuista, kun oma isä pelasi RPS:n edustuksessa. Monta tuttua kaveria pelaa tälläkin hetkellä ärppäreissä. Osa on penkin takana valmennuspuolella ja osa pelikentällä. Viime vuonna en päässyt pelaamaan ärppäreitä vastaan, kun olin Lahdessa Kuusysin mukana, mutta nyt pääsen. Uskon, että tulee tiukka matsi. Yleisöäkin voi eksyä paikalle, kun on paikallispeli ja seuraava päivä helatorstai.
SI: Paikallispelit sytyttävät aina! Ärppärit osoittivat viime vuonna tasonsa pääsemällä ylempään loppusarjaan, vaikka tänä vuonna heidän ekat matsit eivät tuloksellisesti ole olleet hyviä. Paikallispelissä sarjataulukko ei merkkaa yhtään mitään. Varmasti tulee ottelu, jossa enemmän voittoa haluava joukkue ottaa sarjapisteet pelistä. Jos saadaan joukkueena hyvä tulos, on tästä helppo mennä sunnuntain peliin.
Vastuuvalmentajan kommentit
Saku Pesonen: Eka derby tänä vuonna. Hienoa päästä taas derbyjen kimppuun. Lähdetään pelaamaan aktiivista peliä molempiin suuntiin ja viime pelistä pitää parantaa hyökkäyksen aktiivisuutta huomattavasti. Sieltä tulee tiukasti vääntävä, puolustava ryhmä. Helpolla ei varmasti päästä maalipaikoille, jos ei hyökkäyspäässä tapahdu asioita – pallon kanssa ja ilman palloa. Se on selvä. Kaksinkamppailut pitää pystyä voittamaan ja kun saadaan maalipaikkoja, pitää olla tehokas. Mutta edelleen, hyvän puolustuspelin kautta lähdetään hakemaan kolmea pistettä.