Kultsu sai kauden avausottelustaan täydet kolme sarjapistettä, kun joukkue pystyi kääntämään SavU:n johtoaseman voitokseen toisen 45-minuuttisen aikana. Valmentajasta Kultsun esitys oli työteliäs, tasapainoinen ja monipuolinen.
Kultsu ja Savilahden Urheilijat kohtasivat toisensa koleassa Raviradan kentän alkuillassa. Sää oli vielä ensimmäisellä puoliajalla kirkas ja väkeä oli tullut mukavasti katsomaan ottelua koleasta kelistä ja samanaikaisesta Liigan finaaliottelusta huolimatta. Kultsun kannatuslippujakin heilui kentän laidalla.
Kultsu lähti otteluun kokoonpanolla: M. Sederholm (mv) – Vauhkonen, Karttunen, Tielinen, Koistinen – Peräkylä, Ahonen – Lötjönen, Kiljunen, Leinonen – Abubakar
Molemmilla joukkuella oli ensimmäisellä puoliajalla muutamia hyviä murtautumisia vastustajan hyökkäysalueelle ja siitä seuranneita maalipaikkoja. Kultsun Miko Sederholm pelasi ensimmäistä otteluaan punamustissa ja sai peruspelin lisäksi venyä myös muutaman kerran loistaviin torjuntoihin. Sederholmin pelaaminen ottelun läpi oli varman näköistä eikä palloja turhaan pomputeltu.
SavU onnistui ensimmäisenä maalinteossa, kun Oskari Kekkonen sai pallon Kultsun verkkoon ottelun 20. minuutilla. Kultsu sai ensimmäisellä jaksolla pallon kerran vieraiden maaliviivalle: tilanteessa mukana olleiden punamustien sekä pelivälineen kulkua maalin vierellä seuranneen mediavastaavan mielestä pallo ylitti viivan, mutta tuomari näki toisin ja ottelu sai jatkua.
Toisella jaksolla ottelun tempo ja intensiteetti säilyi hyvätasoisena, mutta Kultsu pääsi puoliajan kuluessa yhä paremmin niskan päälle. Kultsun kauden avausmaalin ja ottelun tasoitusmaalin teki Kenny Abubakar 57. minuutilla kovalla, tarkalla ja matalalla laukauksella rotevan SavU-puolustuksen keskeltä.
Viimeiset kymmenet minuutit joukkueet raatoivat kentällä talvisissa olosuhteissa tiheässä lumisateessa. Molemmat alkoivat myös fyysisesti väsyä pelin tiimellykseen, mikä näkyi välillä heikompina ratkaisuina. Kultsu oli joukkueista vähemmän väsyneempi ja Miko Lötjönen sai kotijoukkueen ja sen kannattajien suut virneeseen tehdessään 2-1 maalin ottelun 85. minuutilla.
SavU ei saanut enää kunnollista kiriä aikaiseksi tiiviisti puolustaneen Kultsun ja hyvin pelanneen maalivahti Sederholmin ansiosta. Niinpä kolme sarjapistettä jäi Joutsenoon ja MP-pelaajista koostunut SavU jatkaa kahden ottelun jälkeen vielä nollakerhossa. Kultsun LAUTP-avuista ottelussa peliaikaa saivat Misa Puhakainen, Topias Vitikainen ja Lauri Lensu.
Kultsun kapteeni Teemu Kiljunen, SavU:sta saatiin taisteluvoitto mielestäni ihan hyvätasoisen väännön jälkeen. Miten summaisit ottelun omasta näkökulmastasi?
Teemu Kiljunen: Ensimmäiseksi sarjapeliksi hyvä ja tasalaatuinen 90-minuuttinen meiltä joukkueena. Jaksettiin tehdä hyvin hommia koko pelin ajan ylös ja alaspäin. Tietysti lopussa alkoi meillä ja kaverilla vähän jalka painaa, mutta toisaalta se avasi hyvin tiloja meille pelata. Ei voi olla muuta kuin ylpeä jokaisen panoksesta. Voitto palkitsee aina parhaiten kovasta työstä.
Vastuuvalmentajan kommentit ottelusta
Saku Pesonen: Ihan loistofiilikset jäivät pelistä. Pystyimme ottamaan avauspelistä voiton ja aika kypsällä esityksellä. Voittavan joukkueen esitys – kärsivällinen ja monipuolinen. Vaikka kaveri meni johtoon, ei meille mielestäni tullut sellaista oloa, että ruvetaan panikoimaan. Kliseisesti uskoimme omaan tekemiseemme ja pystyimme luomaan paikkoja läpi ottelun. Meillä ei myöskään ollut välitöntä hätää omassa päässä muutamia omia virheitä lukuunottamatta, josta kaveri pääsi sitten horjuttamaan meitä.
SP: Ottelu kääntyi meille enemmän tokalla jaksolla, kun saimme hyviä pallonriistoja ja painetta SavU:n päähän. Kyllä tämmöinen maalin voitto aina maistuu. Kenny toi hyvän pelaamisen päätteeksi meidät tasoihin ja hänellä oli näppinsä pelissä myös tokassakin maalissa, jonka Miko hienosti viimeisteli. Oli siinä useampiakin paikkoja tehdä maaleja… molemmilla alkoi jalka painaa jakson loppupuolella ja SavU:lla jalka taisi painaa vähän enemmän.
SP: LAUTP:n pojilta kentällä oli kaksi debytanttia, Puhakaisen Misa ja Vitikaisen Topi, todella hyvät sisääntulot molemmilta. Misa toi paljon energiaa yläkertaan ja teki hyviä juoksuja. Hän oli aika lähellä maaliakin. Olen todella tyytyväinen. Kiva filis yhteistyönkin kannalta, että saatiin pojat sisään ja heti voittopeli, jossa oli heidänkin panoksensa mukana. Tosi hieno fiilis! Olen ylpeä jätkistä ja ennen kaikkea iloinen heidän puolestaan. Saatiin sarja voitolla käyntiin ja jokainen teki sen työn, josta sovittiin ennen ottelua. Kukaan ei pelannut huonosti – se on mahtavaa! Tästä on tosi hyvä jatkaa.
Ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa
Kolme uutta sopimuspelaajaa – vanha tuttu ja chileläistä pallotaituruutta
Kultsu on vahvistunut kolmella uudella pelaajalla. Laiturina aiemminkin punamustissa viilettänyt Samu Ikonen on palannut Kultsuun. Lisäksi punamustat ovat värvänneet kaksi chileläistä pelaajaa, koko nimet heillä ovat muotoa Marcelo Adrian Silva Salinas ja Carlos Alberto Silva Cardenas. Marcelo oli jo vaihtopenkillä SavU-ottelussa, muttei saanut vielä peliaikaa.
Kaksikko saapui alun perin Suomeen pelaamaan futsalia imatralaisessa River Vuoksessa, mutta molemmat ovat osoittaneet pallotaituruutensa myös suuremmalla kentällä. Miehet vakuuttivat Kultsun valmennuksen harjoituksissa pelaajasopimuksen arvoisesti. Marcelo on keskushyökkääjä ja Carloksen mielipaikat sijaitsevat keskikentällä. Kirjoittajalle on vielä mysteeri, opetteleeko Kultsun valmennus ja joukkue seuraavaksi espanjaa vai pärjätäänkö englannilla tai peräti suomella. Vamos!
Vastuuvalmentajan kommentit uusista pelaajista
Saku Pesonen: Samu oli jo ennen vuodenvaihdetta mukana. Asiat järjestyivät niin, että hän palasi tänne ja halusi tulla joukkueen mukaan, ja ilomielin otettiin pitkän linjan kultsulainen mukaan. Samu tuo tietysti varsinkin laitkaistoille nopeutta ja kokemusta. Hän on myös hyvä joukkuepelaaja, joten hyvä lisä joukkueeseen. Samulta odotan tietysti aika kokonaisvaltaista pelaamista laidalla ja sitä kautta tehoja.
Silvat – Imatralta tarjottiin heitä pelaamaan meillä ja he ovat jonkin aikaa treenanneet Kultsun mukana. Molemmat ovat taitavia kavereita ja tuovat hyvän lisän meidän rosteriin. Hieman kun saadaan pojille vielä kielikylpyä niin se helpottaa tekemistä. He ovat fiksuja ja kokeneita pelimiehiä – heistä huomaa, että pelivuosia on jo takana. Marcelo on selkeä keskushyökkääjä ja target-pelaaja. Hyvä boksissa, pystyy pitämään palloa ja on vahva pääpelaaja. Carlos pystyy pelaamaan keskikentän pohjalla, laitapakkina tai 10-paikallakin, eli monipuolinen pelaaja. Hän on terrierimäinen kaveri, joka omaa pitkät potkut.