Kuusi edelliskaudella punamustia edustanutta pelaajaa on tehnyt jatkosopimuksen Kultsun kanssa kaudesta 2022. Mukana on kolme edelliskauden kapteenistoon kuulunutta luottopelaajaa.
Päävalmentajan kommentit jatkosopimuksista
Saku Pesonen: Tärkeä ja hieno asia, että tuo kuusikko jatkaa meillä ja saatiin ensimmäiset nimet papereihin. Kaikki heistä olivat viime kaudella tärkeitä jätkiä ja odotan, että he tulevat ottamaan iso roolin alkavallakin kaudella. Erittäin hyviä, tärkeitä pelaajia. Keskiakselille saadaan sarjan paras topparipari Tielinen-Kohonen. Nurkan Riku pelasi erittäin hyvän viime kauden keskikentän pohjalla, josta löysi oman paikkansa. Kiljusen Teemu pystyy pelaamaan keskikentällä paikkaa kuin paikkaa -on äärimmäisen dynaaminen, vahva ja loistava pelaaja. Hän on tärkeässä roolissa linkkinä hyökkäyksen ja keskikentän välillä.
Karvisen Eetu teki viime vuonna loistavasti duunia, raivasi paikkansa avaukseen eikä luopunut siitä. Hän teki muutamia tärkeitä maaleja ja paransi koko ajan. Eetulta odotan todellista läpimurtoa ensi kaudella, että saadaan vielä lisää tehoja miehestä irti. Sekä terävyyttä ja kaksinkamppailuvoimaa. Hieno juttu, että vaarallinen vasuri jatkaa meillä. Ja sitten tietysti Kenny – hänen jatkonsa on myös erittäin hyvä asia. Kenny pystyy tekemään maaleja sellaisistakin paikoista, mikä ei välttämättä edes ole maalipaikka. Hän voi henkilökohtaisella taidolla ratkoa pelejä ja on tosi tärkeä palanen hyökkäyspelaamistamme. Näiden sällien kanssa, ja heidän ympärilleen on hyvä alkaa rakentaa joukkuetta.