Kultsun tappiollinen syksy huipentui huonoimmalla mahdollisella tavalla FC LaPan voittaessa paikallispelin Joutsenossa maalein 0-1. Kolme ottelua peräjälkeen hävinnyt Kultsu menetti sarjavoiton ja -nousun.
Joutsenon keskuskentällä oli silminnähden kauden katsojaennätys seuraamassa panoksekasta taistelua sarjavoitosta- ja noususta Kakkoseen. Kultsu oli aivan ottelun alussa niskan päällä, kunnes ote siirtyi enemmän LaPalle. Kokonaisuutena ensimmäinen puoliaika oli melko tasaista vääntöä, eikä pelin taso tai intensiteetti noussut vielä korkeuksiin. Kenny Abubakar pelattiin hyvään vetopaikkaan 35. minuutilla, mutta LaPan puolustus blokkasi laukauksen. Kultsulla oli jo ensimmäisellä jaksolla useita kulmapotkuja, mutta niistä ei saatu maalia aikaiseksi. Molemmilla joukkueilla oli lupaavaa pelinrakentelua vastustajan hyökkäysalueella, mutta maaliin palloa ei saatu.
Toisella puoliajalla Kultsulla oli erinomainen paikka tehdä ottelun johtomaali jo jakson alussa, kun kulmapotkusta jatkettu puskupallo oli lentämässä kohti verkkoa. LaPan maalilla maalivahti Niko Pienmunne torjui pallon kuitenkin hienosti yli maalin. Vajaan tunnin pelin jälkeen Kultsulla oli jälleen kulman jälkitilanteesta loistava maalipaikka ja pallo pyöri aivan maaliviivan tuntumassa, mutta ei ylittänyt sitä. LaPakin pelasi itsensä hyvään maalintekopaikkaan reilun tunnin jälkeen, mutta ei onnistunut vielä ohittamaan veskari Tommi Tynkkystä.
Tynkkynen oli voimaton 78. minuutilla, kun LaPan Erkka Partanen laittoi kulman jälkitilanteesta paluupallon verkkoon komealla viimeistelyllä. Samalla Kultsun taivas synkkeni ja se joutui jahtaamaan tasoitusmaalia kaikin keinoin. Pelin intensiteetti nousi hetkessä pari pykälää. Punamustien Jani Saarinen onnistui puskemaan pallon ylähirteen ja Pienmunne pelasti hieman myöhemmin Samsonin laukauksen alakulmasta. Yliajalla peli pyöri täysin LaPan päädyssä, mutta Kultsu löi päätään seinään, jonka nimi oli Niko Pienmunne. LaPan torjuja pelasi elämänsä pelin ja torjui yliajalla kolme loistavaa Kultsun maalintekoyritystä ja näillä game savereilla turvasi joukkueensa voiton. Tuomarin puhaltaessa pilliin viimeistä kertaa keskuskentällä alkoivat LaPan juhlat, Kultsun pelaajien tuijotellessa tyhjyyteen tai sortuessa nurmen pintaan. Unelma oli murskana.
Sanaton valmentaja
Kultsun vastuuvalmentaja Saku Pesosen jututus loppui ensimmäisellä kerralla lyhyeen, koska mies oli kyvytön kommentoimaan tapahtunutta vielä muutama tunti ottelun jälkeen. Pesonen tavoitettiin maanantaina, jolloin hän pystyi pukemaan ajatuksiaan sanoiksi.
Saku Pesonen: Lauantai oli loppupeleissä aika nopeasti käsitelty. Pelattiin mielestäni aika hyvä peli ja luotiin paljon paikkoja, mutta vastustajan veskari pelasi elämänsä pelin – hän oli joka paikassa tiellä tai sitten ei saatu muuten palloa maaliin. Pelattiin hyvä peli, muttei saatu tulosta. Kaveri sai aika kyseenalaisen tilanteen jälkeen ainokaisen maalin. Meillä oli siinä vapari ja.. ilmeisesti jonkinlainen tuomarivirhe tapahtui. Meidän olisi pitänyt saada uusi vapari ja vastustajalle kortti, mutta peli saikin jatkua. Sit meni minuutti ja pallo olikin meidän maalissa. Mutta en nähnyt sitä tilannetta itse – mutta mitä kuulin, niin aikamoinen vääryys siinä tapahtui. Minkäs sille enää voi.
Noista paikoista olisi pitänyt tarvittavat maalit tehdä, mutta molarin käsi tai joku muu oli aina edessä. Pitää olla jätkistä ylpeä, kyllä ne kovasti taisteli. Sääli, että palkintoa ei tullut. Eikä tätä sarjaa tuohon peliin hävitty, isossa kuvassa enemmän on alkanut harmittamaan ne kaksi edellistä peliä ja se, miten onnistuttiin sössimään niin phasti SavU:a ja IPS:iä vastaan. Päästetään 9 omiin. Ne on jääneet enemmän kaivelemaan, vaikka tottakai LaPa-pelikin harmittaa älyttömästi, etenkin jätkien puolesta.
Kultsun on mahdollista päättää kolmen ottelun tappioputkensa ja kautensa kunniakkaasti kaatamalla Ristiinan Pallo. Ottelu pelataan lauantaina 16.10 kello 13 alkaen. Osuuspankin omistajajäsenet pääsevät katsomaan ottelua ilmaiseksi.
Kultsu-LaPa-ottelun tiedot Palloliiton tulospalvelussa