Kultsu palaa kotoisalle keskuskentälle kuukauden kestäneen vieraspeliputken päätteeksi. Vastustaja kauden kymmenennessä pelissä on viime kauden päätteeksi Kolmoseen noussut ruokolahtelainen RPS Lions.
Kultsu on voittanut kaikki aiemmat pelinsä ja mikäs olisikaan mukavampaa, kuin ottaa kahdesta viimeistä alkusarjan ottelustakin täydet pisteet. Punamustat pääsevät osoittamaan vireensä kotiyleisön eteen. Runsaasti kokeneita, muun muassa entisiä IPS-pelureita sisältävä vastustaja on sarjassa viidentenä eli tällä hetkellä kiinni yläloppusarjan paikassa. Vihreäpaitaiset vieraat ovat tosin hävinneet kolme edellistä otteluaan sarjataulukossa ylempänä oleville SavU:lle, RiPa:lle ja LaPa:lle. RPS ja Kultsu pelasivat edellisen kerran samalla sarjatasolla kaudella 2007 Kolmosessa.
Vastuuvalmentaja Saku Pesonen, oletko aikaisemmin pelannut tai valmentanut edustusjoukkuetasolla ruokolahtelaista seuraa vastaan?
Saku Pesonen: En ole pelannut tai valmentanut edustustasolla. Joskus junnuvuosina on tullut pelattua..silloin taisi olla Raju-nimellä, jos en ihan väärin muista.
Pikainen analyysi huomisesta vastustajasta? Pidätkö RPS-ottelua paikallispelinä?
SP: Pidän sitä ehdottomasti paikallispelinä. Hienoa päästä kohtaamaan Raju..siis RPS ensimmäistä kertaa. Kiva, että päästään palaamaan kotikentälle pienen tauon jälkeen. Sieltä tulee rutinoitunut ryhmä vastaan. Pelaajilla on aika paljon Kolmosen pelejä ja Kakkosen pelejäkin takana. Tiukasti puolustava ryhmä, joka on vaarallinen erikoistilanteissa. Niissä pitää olla hereillä ja tarkkana. Myö pyritään jatkamaan sitä omaa pelaamista, pidetään pallo liikkeellä ja koitetaan löytää aukkoja vastustajan puolustuksesta. Mitään erikoisia käärmekeittoja ei olla keitelty. Hyvällä aktiivisella pelaamisella on hyvät mahdollisuudet kolmeen pisteeseen.
Tervetuloa keskuskentälle seuraamaan Kultsun leijonanmetsästystä! Ottelu alkaa kello 18 ja palvelut pelaavat niinkuin ennenkin!