Kultsu voitti keskiviikkoiltana mäkäräisten täyttämällä keskuskentällä ansaitusti Mikkelistä tulleet vierailijat. Joukkue pelasi kokonaisuutena melko vahvan ottelun ja kentän kapellimestarina hääri Kultsun paitaan paluun tehnyt Samson. Hän käytti SavUn toppareita pujottelukeppeinä ja tehosti joukkueen hyökkäyspelaamista.
Ottelu pelattiin kuumissa olosuhteissa keskuskentän lämpömittarin näyttäessä auringossa 33 astetta. Kultsun kokoonpanosta puuttui muutamia ensimmäisen ottelun jälkeen pieniä vammoja saaneita pelaajia kuten Jani Saarinen ja Jari Ahonen. Jo kahdeksannella peliminuutilla Samson käytti nopeuttaan edetessään hyökkäysalueella vasemmalta laidalta ja jätti topparin kauas taakseen yksi vastaan yksi tilanteessa. Hänen laukauksensa osui tolppaan, mutta paluupallosta kotijoukkueen kapteeni Teemu Kiljunen täräytti pallon maaliin ja punamustat 1-0 johtoon.
Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin Kultsu hyökkäsi jälleen vasemmalta ja loi tilanteen, jonka seurauksena Miko Lötjönen iski pallon läheltä SavU-verkkoon. Samson pääsi ensimmäisellä jaksolla haastamaan puolustajia useampaakin otteeseen ja oli alati vaarallinen pelaaja punamustien hyökkäyksessä. SavU:lla oli ensimmäisellä jaksolla isoja välejä keskialueella, jonne Kultsu sai pelattua palloa.
Vieraiden ensimmäinen vaaralliseksi tilanteeksi luokiteltava paikka syntyi reilun puolen tunnin pelin jälkeen Kultsun oman pelaajan heikosta syötöstä omaa maalia kohti. Tilanne ei johtanut maaliin, ei myöskään maasta pompun ottanut laukaus 33. peiminuutilla, jonka Kultsun maalivahti Tommi Tynkkynen torjui hyvin. Samsonin tilanteen jälkeen SavU sai puoliajan parhaan paikkansa. Tynkkynen torjui läheltä tulleen vedon eteensä ja kolme, neljä Kultsun pelaajaa liukui SavU-pelaajan paluupallon tielle ja pallo saatiin siivottua pois Kultsun maalialueelta.
Kultsulla oli ensimmäisen puoliajan lopulla kaksikin loistavaa, peräkkäistä mahdollisuutta ratkaista ottelu, mutta pallo saatiin ylähirteen ja tolppaan, ei verkon perukoille saakka. Niinpä tauolle siirryttiin Kultsun 2-0 johdossa. SavUn muutamista paikoista lukuunottamatta puoliaika oli kotijoukkueen hallintaa.
Kultsu aloitti pelin toisen puoliskon hyvin ja aktiivisella pelillä, mutta passivoitui pelikellon lähestyessä täyttä tuntia. Mikkeliläiset pääsivät paremmin peliin mukaan pallonhallinnalla ja Kultsu vetäytyi välillä melko syvälle omalle puolustusalueelle. SavUn pelaajat kohtelivat kaltoin Kultsun maalivahti Tynkkystä, josta punamustat protestoivat äänekkäästi kuten kuuluukin tehdä. Ottelun viimeisillä peliminuuteilla Kultsu-toppari Leevi Kohonen rikkoi SavU-pelaajaa rangaistusalueella ja vihelletystä rangaistuspotkusta vieraat kavensivat ottelun, joten loppuminuutit muuttuivat trilleriksi.
Yliajalla SavUn pelaaja nousi korkeimmalle jatkamaan keskityspalloa päällään, mutta Tommi Tynkkynen venyi todelliseen loistotorjuntaan noutaessaan alakulmaan matkalla olleen pelivälineen. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Samson karkasi jälleen vasemmalta läpi ja 1 vs 1 tilanteessa teki tyylikkään liikkeen hidastuksen, jolla pelasi puolustajan ulos tilanteesta. Tämän jälkeen ”Sam” syötti pallon toisesta aallosta tulleelle Kenny Abubakarille, joka viimeisteli varmasti ja näin punamustat ja kaikki paikalle saapuneet kannattajat saivat nauttia kauniista, Kultsun voiton varmistaneesta maalista. Tuomarin loppuvihellyksen jälkeen kentältä poistui erittäin tyytyväinen, voittojen tiellä jatkava kotijoukkue.
Jututin vaikeudet taakseen jättänyttä Samsonia tämän kauden debyytin jälkeen. Kysyttäessä, miltä tuntui vetää jälleen Kultsu-paita päälle tauon jälkeen, vastasi maaliahne pelimies tuntevansa olonsa mahtavaksi Kultsun paidassa – koska Kultsu on kuin toinen perhe hänelle, ja hän tulee aina olemaan ylpeä edustaessaan seuraa. Kultsun pelaamisesta SavUa vastaan Sam kommentoi, että joukkue liikutti palloa ja samalla vastustajaa hyvin. Lisäksi päävalmentaja Pesonen sai kiitosta hyvästä valmennustyöstä. Viimeiseksi tiedustelin Samin motivaatiosta Kultsupaidassa: My motivation is 100% and I just wanna keep on going!
Päävalmentaja Saku Pesonen, tyydyttikö joukkueen työmoraali ottelussa?
Saku Pesonen: Kyllä. Työmoraali oli miusta erittäin hyvä, siitä joukkueelle iso kiitos. Aloitettiin taas tosi hyvin ja saatiin pari hienoa maaliakin tehtyä. Ekalla jaksolla oli mahdollisuus naulata peli, mutta ei saatu palloa sisään, siinä taisi olla kolme tolppaakin. Samson toi hyvän lisän meidän hyökkäyspelaamiseen.
Puolustuspelaamiseen olen kokonaisuudessaan suhteellisen tyytyväinen. Välillä valuttiin hieman liian alas ja passivoiduttiin ja sitä myötä vastustaja pääsi heittämään heille ominaista pitkää palloa turhan läheltä. Mutta ei meillä välitöntä hätää ollut. Kaveri laittoi tokalla jaksolla vähän lisää painetta ja se sotki pallollista peliämme ja meille tuli muutamia turhan helppoja menetyksiä.
SavU sai vielä mielestäni helpohkon rankkarimaalin ansiosta loppuhärdellin meidän päähän ja siinä vaadittiin Tommilta yksi todellinen game saver. Kaiken kaikkiaan hieno ja tärkeä voitto yhdestä sarjan kovimmista joukkueista ja vielä kerran kiitos joukkueelle isosta duunista. Tämä vahvistaa joukkuettamme entisestään. Tästä on hyvä jatkaa, mutta nyt nautitaan Juhannuksesta!
Kultsun avauskokoonpano 23.6.2021
Tynkkynen (mv)
Martin, Tielinen, Kohonen, Vauhkonen
Karttunen, Rodriguez, Kiljunen –
Abubakar, Lötjönen, Samson
Vaihdot: Lötjönen –> Vanttaja (50´), Rodriguez –> Nurkka (63´), Martin –> Koistinen (72´), Vauhkonen –> Heinonen (72´)
Kultsun pelit jatkuvat sunnuntaina 4.7 kotiottelulla STPS:aa vastaan. Hyvää Juhannusta!