Kultsu FC on tehnyt kolme pelaajasopimusta. Edelliskausilta tuttu Miko Lötjönen jatkaa punamustissa. Lisäksi joukkueeseen liittyvät maalivahti Tommi Tynkkynen ja aikaisempaa Kultsu-historiaa omaava Jonathan Martin. Seuran puheenjohtajasta tämän kauden joukkue alkaa näyttää valmiilta.
Uusista sopimuksista päävalmentaja Saku Pesonen mainitsee, että hyvät sopparit jälleen. Kahdella kolmesta on Kultsu-taustaa ja Tommikin oli mukana jo vuosi sitten talvella.
Kolmikon kokenein pelimies on lappeenrantalainen Jonathan Martin, joka on kuulunut Kultsun harjoitusrinkiin harjoituskauden alusta lähtien. Nyt harjoitukset ovat muuttuneet omatoimisiksi koronatilanteen myötä, mutta se ei estänyt Martinia sitoutumasta Kultsun toimintaan loppukaudeksi. Miten päädyit Kultsuun, Jonathan Martin?
Jonathan Martin: Kaikkihan alkoi siitä, kun Koliksen Aki soitti, että “tarvittais reeniporukkaan jätkiä, nyt ei oo kuin kuusi jätkää” – aattelin heti, että no voihan sitä reenaamaan tulla, miksi ei. Kun tulin ensimmäisiin reeneihin niin siellä olikin sit 20 jätkää…en tiiä oliko bluffi vai ei, mut näinköhän Koliksen kanssa uskaltaa enää samaan korttipöytään? 😀
Oliko sopimuksen tekeminen helppo homma vai pitikö asioista vääntää kauankin Jannen (Borgström) ja Sakun kanssa?
JM: Ei ollut minkäänlaista vääntöä Sakun tai Jannen kanssa. Enemmän ite mietiskelin, että onko vielä intoa pelata. Kuitenkin jos sopimuksen tekee niin se tarkoittaa omistautumista jalkapallolle ja se vie leijonanosan vapaa-ajasta. Osaltaan tää korona vaikutti päätökseen, kun ei tässä mihinkään muihin reissuihin pääse kuin pelireissuille. Voi sitten tulevaisuudessa muistella, että kesällä 2021 pääsi ainakin Savonlinnaan ja Kotkaan!

Entä aikaisempi pelikokemuksesi? Muistelen sinun myös vaikuttaneen punamustissa ennenkin, kerrotko siitäkin?
JM: Aikaisempaa pelikokemusta löytyy Vanhiksen Pojista, FC LaPasta, Rakuunoista, Peposta, Taipalsaaren Veikoista, Kultsusta, LJK:sta ja Virkystä. Kultsussa taisin pelata vuodet 2010-2015 ja niiltä ajoilta löytyy monta hyvää muistoa ja tarttuihan sieltä mukaan myös monta hyvää ystävää. Aika paljon on (nykyisessä joukkueessa) tuttuja jätkiä kenen kanssa on aiemmin pelannut joko samassa joukkueessa tai vastakkain.
Sinulla on siis vankkaa Kolmosen kokemusta. Mitkä ovat mieluisimmat pelipaikkasi ja miltä Kultsun kauden joukkue sinusta vaikuttaa?
JM: Mieluisin pelipaikka on laitapuolustaja, mutta viihdyn myös hyökkäävämmässä roolissa. Vaihtopenkillä kuulee yleensä hauskimmat jutut niin tarvittaessa myös siellä. Treenirinki vaikuttaa motivoituneelta, nälkäiseltä ja sitoutuneelta. Muutama vanha ja kokenut jyyrä mukana. Odotin näkeväni Hannu Valtosen reeneissä, vielähän tässä ehtii 😉
Päävalmentaja Saku Pesonen, mitä mieltä olet Jonathan Martinista?
Saku Pesonen: Jona ei ollut minulle entuudestaan kovin tuttu pelaaja, joskaan ei täysin vieraskaan, mutta kaveri on osoittanut harjoituksissa olevansa todella hyvä pelimies. Hän tuo taitoa, rauhallisuutta sekä peliälyä laitapelaamiseen. Jona on myös hyvin sisäistänyt, miten haluan systeemissämme laitakaistoilla pelattavan. Kaiken kaikkiaan erittäin hyvä lisä joukkueeseemme, varsinkin pallolliseen pelaamiseen.
Lisää Kakkosen kokemusta Kultsuun
Tommi Tynkkynen on järvenpääläinen 23-vuotias maalivahti, joka pelasi edelliskaudella Järvenpään Palloseuran maalissa, kun joukkue kävi rökittämässä Kultsun Joutsenossa 0-5 lukemin. Kaudella 2019 Tynkkynen sai vyölleen kuusi avauskokoonpanon paikkaa JäPS:n Kakkosen joukkueessa.
Tommi Tynkkynen, tervetuloa Kultsuun. Kerrotko omasta taustastasi jalkapallon parissa.
Tommi Tynkkynen: Mä oon alunperin Järvenpäästä eli JäPSin kasvatti. Jäpsistä siirryin PK K-U:hun (Pallokerho Keski-Uusimaa) , jossa pelasin B-junnuksi asti. Yläasteen jälkeen pääsin Mäkelänrinteen urheilulukioon ja samalla siirryin pelaamaan HJK:hon. Siellä pelasin pari kautta, joista käteen jäi A-junnujen SM-pronssi. Sen jälkeen palasin takaisin Jäpsiin, kun koutsi soitti mulle. Silloin Jäpsin päävalmentajana oli Jukka Korhonen.
Aloitin opinnot LUT:ssa vuonna 2019 ja samoihin aikoihin (Kultsun valmentajana ollut) Korhonen soitti mulle, että voisin tulla Kultsuun kokeilemaan. Viime kauden pelasin vielä Jäpsin väreissä, mutta nyt aika tuntui oikealta siirtyä Kultsun riveihin.

Päävalmentaja kuvailee Tynkkystä kokonaisvaltaiseksi maalivahdiksi:
SP: Tommi tuo joukkueeseemme tärkeää kokemusta pykälää korkeammalta sarjatasolta. Kokonaisvaltainen maalivahti ja suuria heikkouksia ei löydy. Pystyy avaamaan hyvin peliä ja on myös fysiikaltaan vahva, mikä on hyvä asia oman boksin hallitsemisessa. Erittäin tärkeä palanen maalivahtiosastolle.
Kultsussa jatkaa myös viime kauden Kakkosen joukkueeseen kuulunut Miko Lötjönen. Parikymppinen pelaaja esitti viime kaudella Kakkosessa hyviä otteita hyökkäävän laitapelaajan roolissa. Lötjönen onnistui myös kolme kertaa maalinteossa 13:ssa ottelussa. Saku Pesonen odottaa Lötjösen kuuluvan Itäisen alueen B-lohkon eliittiin alkavalla pelikaudella:
SP: Hieno juttu, että Miko päätti jatkaa meillä. Häneltä en odota sen enempää enkä vähempää kuin taistelua sarjan maalikuninkuudesta. Mikolla on valtava potentiaali, joka täytyy nyt saada ulosmitattua. Hän on varmasti sarjan nopeimpia pelaajia ja se kun yhdistetään loistavaan laukaisutaitoon niin puhutaan todella vaarallisesta pelaajasta. Uskon ja toivon, että Miko ottaa ison roolin ja tekee todellisen läpimurron tällä kaudella.
Mitä Lötjönen itse tuumii sopimuksesta ja kaudestaan punamustissa?
Miko Lötjönen: Pienen mietiskelyn jälkeen Saku sai minut jatkamaan Kultsussa. Päätös oli lopulta aika helppo, sillä seura on minulle tuttu ja haluan auttaa Kultsun takaisin Kakkosen kentille. Koronan takia joukkueen kanssa treenaaminen on jäänyt hieman vähemmälle, mutta muuten treenikausi on sujunut hyvin. Odotan itseltäni hyvää ehjää kautta ja muutaman byyrin voisin ehkä heittää. Ehdottomasti tärkeintä on nousu takaisin Kakkoseen.

Kultsu FC:n puheenjohtajasta kauden edustusjoukkue alkaa näyttää valmiilta:
Janne Borgström: Joukkue alkaa olla kasassa kautta varten. Silmät pidetään kuitenkin auki vielä yhdelle, kahdelle vahvistukselle.
Kolmosen kauden alku tulee viivästymään aiotusta ajankohdasta huhtikuun puolivälissä. Tarkkaa tietoa sarjakauden alkamisesta ei vielä ole, mutta huhtikuussa ei ainakaan Kolmosta pelata.