Ryökäleet saivat lauantaina revanssin viime kauden Futsal Kolmosen Kaakon lohkon mestarista Kotkan Kiristä ja kaatoivat heti perään nuoren ja nopean imatralaisjoukkueen River Vuoksen.
Taustoituksena mainittakoon, että peliaika Futsal Kolmosessa on kaksi kertaa 15 minuuttia. Aika on tehokasta peliaikaa eli kello pysäytetään aina pelikatkoon.
Ryökäleet – Kotkan Kiri 9-3 (4-2)
Kauden ensimmäisessä pelissä Sammonlahden palloiluhallissa vastaan tuli kova mittari, viime kauden sarjavoittaja Kotkan Kiri. Joukkueessa pelaa jalkapalloa ja futsalia seuraaville tuttuja nimiä kuten Marko Tyyskä, Eetu Parpala ja Nico Pietiläinen. Ryökäleet lähtivät kauden avaukseen kuudella pelaajalla ja maalivahdilla. Ottelu alkoi erittäin tasaisissa merkeissä, kunnes kahden ja kolmen peliminuutin välillä Ryökäleet onnistuivat maalinteossa kahdesti. Pinkkipaitojen ensimmäisen maalin iski Olli Hätönen Samu Ikosen syötöstä. Puoli minuuttia myöhemmin puolustaja Jani Rikka lisäsi johtoa Hätsän toimiessa syöttäjänä.
Mutta kuten futsalissa tapaa olla, kahden maalin johto ei ole kovin turvallinen tasaisessa pelissä. Kirillä oli tekopaikkoja ja kaksi kertaa se pääsi loistavaan vetopaikkaan maalivahdin 6 metrin alueen rajan liepeiltä. Kun laukauksissa oli tarpeeksi kovuutta ja tarkkuutta, Kiri oli tasoittanut pelin ajassa 7:53.
Ryökäleiden ja Kirin välisessä ottelussa kyse oli kahden kokeneen joukkueen välisestä väännöstä, jossa pelaajat eivät kuulu enää sarjan nopeimpiin, mutta jossa osapuolet omasivat annoksen peliälyä ja -rohkeutta. Toisin sanoen lauantaina pienet asiat ratkaisivat. Ensimmäisen jakson loppupuolella Ryökäleet pääsi joukkueista sen verran niskan päälle, että Hätösen ja Ikosen maaleilla se johti tauolle siirtyessä ottelua 4-2.
Toista viisitoistaminuuttista ehdittiin pelata reilut kaksi minuuttia, kun Kirin Esa Udd pääsi vetopaikkaan. Loijas osui palloon jalallaan, mutta ei riittävästi ja ottelu oli jälleen kuumottavasti 4-3. Sen jälkeen Ryökäleiden Hätönen otti pinkkipaidat reppuselkään ja teki kotijoukkueen kaksi seuraavaa maalia.
Pelin loppupuolella Kiri vaihtoi maalivahdin kenttäpelaajaan ja yritti tehdä tulosta yhden miehen ylivoimalla. Ryökäleet kuitenkin rankaisivat Kirin pallonmenetyksistä hyvällä prosentilla ja tekivät vielä kolme maalia tyhjiin. 7-3 maalissa osui Ryökäleiden nuorin pelaaja Eetu Karvinen, 8-3 merkittiin puolustaja Riku Nurkalle ja 9-3 Samu Ikoselle. Näin Ryökäleet saivat tuloksen valossa reilun voiton viime kauden Kolmosen mestarista.
Ottelun tiedot Palloliiton sivulla
River Vuoksi – Ryökäleet 3-7 (0-3)
Sarjan pelaaminen turnausmuotoisena voi merkitä sitä, että joukkue saattaa joutua pelaamaan kaksi peliä peräkkäin ilman huilivuoroa. Näin oli asian laita lauantainakin, kun Ryökäleet saivat kymmenen minuutin hengähdystauon jälkeen vastaansa sarjatulokkaan, imatralaisen River Vuoksen. Riverin riveissä pelasi kaksi viime kauden kultsulaista, Simo Kurkisuo ja Jari Reponen.
Kotijoukkueen rosteri oli muutenkin leveä, sillä se sisälsi yhteensä 14 pelaajaa. Vaihtopelaajien enimmäismäärä Kolmosessa on uskoakseni kymmenen, joten pelaajamäärä lähenteli maksimia. Joka tapauksessa Riverin vaihtopenkillä oli tungosta. Sai Ryökäleetkin hieman tuoreita, vaikkakaan ei niin nuoria jalkoja peliin mukaan, kun Joonas Virolainen tuli vahvistamaan pinkkipaitoja.
River Vuoksella riitti juoksuvoimaa ja laukomisintoa. Ottelun alusta lähtien tulokasjoukkue pyrki pitämään kovaa pelitempoa ja laukomaan hanakasti Ryökäleiden kenttäpuoliskolla. Ensimmäisellä puoliajalla Jani Loijas venytti raajansa onnistuneesti pallon tielle ja selvitti kaikki Riverin pahat paikat. Jos Riverillä oli vauhtia, oli Ryökäleillä kokemuksen tuomaa pelitatsia.
Ajassa 2:10 Samu Ikonen hiljensi imatralaissprintterit sijoittamalla pallon maalivahdin jalkojen välistä verkkoon. Reilu minuutti myöhemmin Eetu Karvinen lisäsi pinkkipaitojen johdon kahteen maaliin. Tappioasemasta huolimatta River Vuoksi ei lannistunut. Päinvastoin, joukkueella riitti intoa ja taistelutahtoa läpi koko ottelun. Ryökäleet iskivät vastaan ajassa 7:13, kun Loijaksen pitkä avausheitto tavoitti Hätösen, joka upotti pallon vastustamattomasti maaliin. Tauolle siirryttiin näissä 0-3 lukemissa.
17. peliminuutilla Eetu Karvinen lisäsi ryökälejohdon vapauttavan tuntuisesti lukemiin 0-4. Reilu minuutti myöhemmin River avasi maalitilinsä, mutta Ryökäleet kuittasivat puoli minuuttia edellisestä Samu Ikosen ollessa kapellimestarina. Seuraavat kaksi osumaa tekikin kotijoukkue, jonka jälkeen tilanne oli 3-5 ja peliaikaa jäljellä vielä lähes kahdeksan minuuttia eli todella paljon.
Paineen ollessa Ryökäleiden päädyssä nousi vierasjoukkueen hahmoksi ensimmäisen futsalottelunsa viiteen vuoteen pelannut Aku Rouvinen. Hän teki pinkkipaitojen 3-6 maalin Virolaisen syötöstä ajassa 25:12 ja lisää löylyä lyötiin vain puoli minuuttia myöhemmin. Tuolloin Loijaksen pitkä heitto tavoitti Rouvisen, joka suojasi pallon hyvin, kääntyi ja yksinkertaisesti ajoi itsensä maalille estelyistä huolimatta. Kaiken tämän kruunasi onnistunut viimeistely, josta River Vuoksi ei enää toipunut. Lisämaalien uupuessa ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-7.
Ryökäleiden tehokkaimmat pelaajat olivat Aku Rouvinen (2+1), Eetu Karvinen (2+1), Samu Ikonen (2+0) ja Jani Loijas (0+2). Ensimmäisen turnauksen jälkeen Ryökäleet johtaa sarjaa kuudella pisteellään paremman maalieron turvin ennen FC Parrua.
Ottelun tiedot Palloliiton sivulla.
Ryökäleiden sarjataival jatkuu lauantaina 5.12 Ristiinassa, jossa ryhmä kohtaa Ristiinan Pallon sekä Luumäen Pojat.