Sunnuntaina Kultsu lähtee synkän koronakauden viimeiselle, Mikkeliin suuntautuvalle vieraspelimatkalle. Vierasvoitto Pallo-Kissoista tekisi joukkueelle ja kannattajille todella hyvää, vaikka mahdollisuudet sarjassa säilymiseen ovatkin menneet.
Kultsu pelasi edellisen kerran Pallo-Kissoja vastaan Mikkelin Urheilupuistossa syyskuun alkupuolella. Punamustat hävisi tuon ottelun 3-2 lukemin, mutta pystyi haastamaan ja ajoittain hallitsemaan peliä. Kyseinen ottelu oli pelillisesti yksi parhaimmista Kultsun peleistä Jukka Karjalaisen alaisuudessa, vaikka pistetili ei karttunutkaan. Sarjataulukossa MiPK on neljäntenä ja sillä on panoksena mahdollisimman hyvä sarjasijoitus. Nousuun mahdollisuutta ei ole, sillä lauantaina pelatussa ottelussa PK-35 varmisti sarjavoiton.
Kultsu pelaa enää kunniastaan ja Kakkosen A-lohkon jumbosijan välttämisestä. Ehyt peliesitys on tarpeen ja sillä olisi varmasti joukkueeseen pitkä positiivinen jälkivaikutus. Punamustat ovat tällä kaudella onnistuneet aina maalinteossa Pallo-Kissoja vastaan, mutta omissa on soinut liian usein. Viidessätoista ottelussa Kultsu on tehnyt saman verran maaleja. Sunnuntaina tehoja kaivataan muiltakin kuin niiltä harvoilta hyökkäyspään pelaajilta, jotka ovat onnistuneet maalinteossa kauden aikana.
Sanomalehti Etelä-Saimaa näyttää ottelun verkkosivuillaan tilaajilleen, joten ota striimi haltuun vielä kerran. Ottelu alkaa kello 14.