Lauantaisen ottelun jälkeen varmistui se, että Kultsun taival jatkuu ensi kaudella sarjaporrasta alempana Kolmosessa. Sarjakärki PK-35 hyödynsi Kultsun virheet ja voitti ottelun tennislukemin 6-0.
Kultsu lähti otteluun prässäten lujaa ylhäältä valmentaja Jukka Karjalaisen oppien mukaisesti. PK-35 meni kuitenkin johtoon 22. peliminuutilla kulmapotkusta jatketulla puskumaalilla, jota Kultsu ei onnistunut puolustamaan vaaditulla tavalla. Ensimmäisellä puoliajalla myös Kultsulla oli paikkoja, mutta maalinteko oli jälleen kerran vaikeaa. Vierasjoukkueen selkärangan ensimmäisen puoliajan yliajalla katkaissut 2-0 maali kuvaa osuvasti Kultsun koko kautta Kakkosessa: Kultsulla on loistava maalipaikka 45 minuutilla, mutta palloa ei saatu maaliin. Seuranneesta kulmapotkusta Kultsu menetti pallon PK-35:lle ja 45 + 1 minuutilla kotijoukkue osuu vastahyökkäyksestä, Kultsun tehdessä virheitä ja puolustaessa heikosti.
Toinen puoliaika oli sitten kosmeettista pelailua, eikä Joona Halla Kultsun maalilla voinut mitään taistelussa tuulimyllyjä vastaan. PK-35 hallitsi ottelua ja Jonathan Muzinga teki kolme maalia siirtyen Kakkosen maalipörssin kärkeen. Kultsulle lopputulos oli jälleen suurimaalinen rökitys, joka ei nostata kenenkään mielialaa. Lopputuloksen ja PKKU:n oman ottelun tuloksen myötä Kultsun mahdollisuudet säilyä sarjassa ovat menneet.
Vaikka punamustia kutsuu Kolmonen, on joukkueella lokakuussa jäljellä vielä kaksi sarjaottelua. Niistä olisi tärkeä saada onnistumisia tulevaisuutta ajatellen. Tulevana sunnuntaina Kultsu matkustaa Mikkeliin Pallo-Kissojen vieraaksi ja kausi päättyy lauantaina 31.10 kotinurmella Honka akatemiaa vastaan.