Kultsu hävisi viime torstaina Mikkelissä Pallo-Kissoille lukemin 3-2. Vierasjoukkue johti peliä kahteen otteeseen. Tappiosta huolimatta Kultsun otteet olivat ajoittain parempia kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella.
Mikkelin Urheilupuistossa pelattiin perisuomalaisessa syyssäässä. Ilman useita avainpelaajiaan otteluun lähtenyt Kultsu aloitti pelin terävästi ja MiPK oli yllättävänkin aseeton valkoisissa pelanneen vierasjoukkueen painostaessa. Miko Lötjönen jatkoi vahvoja otteitaan tekemällä maalin toisessa perättäisessä ottelussa jo kolmannella minuutilla Aleksi Sainion hyvästä esityöstä.
Harmillisesti Kultsu sortui jälleen kerran tämän kauden helmasyntiinsä eli pikaiseen johtoaseman menettämiseen. Mikkeliläisten Eero Karjalainen tasoitti ottelun 11. peliminuutilla Kultsun puolustettua löysästi kotijoukkueen kulmapotkun. Seuraavat tuuletukset teki vierasjoukkue, sillä Juha Pelkonen jatkoi Petteri Rönkön kulmapotkun vastustamattomasti MiPKin maaliin reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Jalkavammaa aiemmin potenut Pelkonen loukkaantui tilanteessa, sillä hän jäi tuskissaan kieriskelemään nurmelle osumaa tuulettaessaan. Hänet vaihdettiin Jari Reposeen.
Myös toisen puoliajan alkupuolet ovat olleet tällä kaudella hankalia Kultsulle ja niin oli myös nyt. 54. minuutilla kotijoukkueen pelaaja sai pidettyä palloa Kultsun hyökkäysalueella ja antoi vapauttavan syötön loistavaan tekopaikkaan Sutthirak Tamalle, joka ei epäonnistunut viimeistelyssään. Ottelun toinen erikoistilannemaali Kultsua vastaan juonittiin vapaapotkusta viitisen minuuttia myöhemmin, kun kova ja ylössuuntautunut laukaus ohitti Saku Pesosen. Kokenut veskari torjui vielä myöhemmin MiPKin läpiajotilanteen. Kultsu haki ankarasti tasoitusta ottelun loppuun saakka, mutta tasoitusmaalia ei saatu aikaiseksi ja kolme sarjapistettä jäi Mikkeliin.
MiPK-ottelun lopputulos oli varmastikin pettymys, mutta oliko pelaamisessamme mitään hyvää, päävalmentaja Jukka Karjalainen?
Jukka Karjalainen: Mikkelistä haluttiin pisteitä, mutta lopputulos todellakin oli pettymys. Näin paljon hyviä asioita, eniten näistä peleistä, joissa olen ollut mukana. Joukkueena tekeminen oli parasta mitä omana aikanani on ollut. Oli ilahduttavaa nähdä, että jätkät halusivat saada pisteitä loppuun asti. Haimme maalia loppuun saakka ja ottelun jälkeen joukkueesta näki, että pettymys oli kova, kun hävisimme.
Mitkä ovat ne keskeiset asiat, että tiukat pelit saataisiin käännettyä eduksemme?
Pallollisesta pelaamisesta on puhuttu paljon, se on mennyt koko ajan eteenpäin. Olemme saaneet luotua paikkoja ja tehtyä maaleja. Mutta kahdella tehdyllä maalilla pitäisi vähintään piste saada, myöntää valmentaja.
Onko tulevalla harjoitusviikolla mitään erityisiä teemoja, joita haluat harjoittaa?
Ei. Jatketaan samoilla teemoilla – parannetaan heikkouksia ja vahvistetaan vahvoja osa-alueitamme.
Mikkelissä 90 minuuttia möyrinyt maalivahti Saku Pesonen totesi, että syksyinen keli vaikutti runsaasti pelaamiseen:
Saku Pesonen: Keli oli kyllä tosi hankala ja toi omat haasteensa, varsinkin pelinavaamiseen.
Marginaalit tuntuivat olevan pienet torstaina, miten nämä maalin tappiot saadaan käännettyä voitoiksi?
SP: Marginaalit ovat tosiaan pienet. Kahdella tehdyllä maalilla pitäisi saada muutakin kuin ketutus ja nolla pinnaa. Eli meille tehdään liikaa maaleja omiin ja niistä osan otan myös omaan piikkiini. Johtoasemassa meidän pitää pystyä pelaamaan paremmin, pitämään palloa ja rytmittämään peliä. Nyt tuntuu, että meille tulee jotenkin hätä ja samalla passivoidutaan, kun johdetaan peliä. Pitää pystyä pelaamaan paljon kypsemmin. Hetkittäin pelattiin joukkueena varmasti kauden parasta peliä, mutta tuollaisia maaleja mitä torstaina päästettiin, ei vaan saa tulla.
Kultsun seuraava ottelu pelataan sunnuntaina 20.9. Vastassa vieraskentällä on Lahden Reipas. Ottelu alkaa kello 17:00.
Kultsun kanssa yhteistyötä tehnyt Liry varmisti sunnuntaina sarjapaikkansa ensi kauden Kaakkois-Suomen Kolmosessa voittamalla Union Plaanin 3-1. Kultsu onnittelee!