Kultsu pelasi kauden ensimmäisen kolmesta paikallisottelustaan Pepoa vastaan, tällä kertaa Kimpisellä, jonne saapui 1365 katsojaa todistamaan viihdyttävää perjantai-illan derbyä. Kokonaisuudessaan ottelu oli varsin tapahtumarikas, mutta lopputulos Kultsun kannalta huono. Joukkueen yritystä ei palkittu maalien jäädessä puuttumaan.
Olosuhteet Kimpisellä olivat varsin katsojaystävälliset. Lämpö, makkara ja olutterassi – sekä kenties ensimmäinen Kaakkois-Suomen jalkapalloherruudesta kolmeen vuoteen käyty kamppailu olivat houkuttaneet paikalle mukavasti väkeä. Kultsu tuli kentälle latautuneena ja ottelun alku oli vauhdikasta pelaamista, jossa pallo liikkui nopeasti kenttäpuoliskolta toiselle. Kymmenen minuutin kohdalla Pepon Nikke Veikkanen jallitti Kultsun puolustaja Riku Nurkan ja pääsi tekopaikkaan, mutta laukoi pallon ohi maalin. Toiset kymmenen minuuttia myöhemmin oli Kultsun vuoro kokeilla maalintekoa, kun Samson pääsi vasemmalta laidalta läpi ja eteni kohti maalia. Nigerialainen ajautui kuitenkin liian pieneen kulmaan ja maalivahti Jäntti torjui hänen yrityksensä.

26. peliminuutin kohdalla Kultsu sai onnistuneesta, nopeasta vastahyökkäyksestä pelin toistaiseksi parhaan paikkansa, kun avauskokoonpanon paikan saanut Aleksi Sainio pääsi vastakkain maalivahdin kanssa. Sainion nosto takakulmaan nousi harmillisesti yli maalin. Vain kolme minuuttia myöhemmin Kultsu hukkasi toisen loistavan maalintekotilanteen. Tuolloin Samu Ikonen ja Samson pelasivat hienosti yhteen Pepon rangaistusalueen sisällä, mutta Jonathan Jäntti torjui pallon kulmaksi. Molemmat yritykset olivat niin sanottuja tuhannen taalan paikkoja, joista pallo olisi vain pitänyt pussittaa.
Kun Kultsu ei onnistunut huipputonteistaan, iski kotijoukkue. 34. minuutilla pirteällä pelipäällä ollut Nikke Veikkanen karkasi läpiajoon ja nosti pallon hallitusti yli vastaan tulleen Saku Pesosen. Muutama minuutti johtomaalista Pesonen torjui eteensä Pepon kovan kaukolaukauksen, jonka punamustien puolustus siivosi pois vaara-alueelta. Jakson viimeinen mahtipaikka tuli Kultsulle. Pepossa vielä viime kaudella operoinut Tomi Karttunen antoi 47. minuutilla vapaapotkun, jonka Nurkka jatkoi päällään, mutta pallo meni maalivahdin käsien kautta tolppaan.

Jos Kultsu hukkasi parhaat maalintekopaikat ensimmäisellä puoliajalla, oli Pepo tuhlaripoikana toisella jaksolla. Heti puoliajan alussa kotijoukkueen Jerry Särkkä ampui pallon suoraan syötöstä taivaan tuuliin, vaikka matkaa maaliin oli vain muutama metri. Kultsu joutui vaihtamaan toiselle puolikkaalle maaliin Joona Hallan, sillä Saku Pesosen pohje kramppasi pahasti. Halla teki 68. minuutilla tärkeän ja näyttävän tuplatorjunnan ja esti Veikkasta lisäämästä maalisaldoaan. Kymmenen minuuttia myöhemmän Pepon vartioinnista irtautunut Samson pääsi puskemaan vapaasti kulmapotkun, mutta osumatarkkuus oli kuin Roberto Baggiolla vuoden 1994 MM-finaalin rankkarikisassa.

Loistavia maalintekopaikkoja nähtiin ottelun viimeisen vartin aikana useita ja aluksi niistä vastasi Pepo: 80. minuutilla kotijoukkueen pelaaja pääsi jatkamaan pallon suoraan syötöstä loistopaikasta Kultsun Ville Vanttajan ja Mikko Tielisen välistä, mutta luokaton viimeistely pelasti vieraat takaiskulta. Viisi minuuttia myöhemmin punamustien Samu Ikonen pelasti pallon maaliviivalta kulmapotkun jälkitilannehässäkästä ja 87. minuutilla pallo kävi Kultsun maalin tolpassa.
Ottelun viimeiset minuutit olivat vierasjoukkueen painostusta sen hakiessa ankarasti tasoitusta. Kentälle vaihdettu Kenny Abubakar pääsi yliajan alussa potkaisemaan Pepon boksissa pomppivaa pelivälinettä, mutta Abubakarin kengästä pallo jatkoi matkaansa todennäköisesti kiertoradalle Sputnikin seuraksi. 95. peliminuutilla Kultsu sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen ulkopuolelta ja pallon taakse asettui kentälle vaihdettu vaparispesialisti Olli Hätönen.

Vapaapotku kimposi Pepon muurista kulmaksi, mutta sitä seuranneesta tilanteesta punamustien Petteri Rönkkö pääsi vielä 96. minuutilla upeaan tekopaikkaan maalin kulmalle. Pepon maalivahti esitti kuitenkin hienon torjunnan, jonka jälkeen tuomari päästi kotijoukkueen piinasta ja vihelsi ottelun päättyneeksi.
Ottelu oli kahden maalipaikkoja runsaasti tuhlailleen joukkueen intohimoinen kamppailu, jossa omat paikkansa hukannut Kultsu kaatui saappaat jalassa. Kokonaisuudesta voi vain todeta, että ajoittain Kultsun pelaaminen näytti sujuvalta ja harjoituksissa tahkotut asiat toimivat, mutta ottelua ei voi voittaa hukkaamalla noin monta maalipaikkaa. Sen on muututtava, että pääsemme nauttimaan sarjapisteistä.
Maalintekijää tarvitaan! – Jukka Korhonen
Kultsun vastuuvalmentaja Jukka Korhonen totesi ottelun jälkeen joukkueensa kaatuneen samaan asiaan kuin monesti aikaisemminkin kauden mittaan: Ottelu oli hyvä taistelu derbyhengessä, mutta jälleen viimeisen kolmanneksen ratkaisut ontuivat. Ei ollut onni tai taitokaan meidän puolellamme. Pelillisesti tämä oli melko hyvä peli eikä yksipuolisesti Pepon näytöstä ja pienestä se oli tänäänkin kiinni. Tällä hetkellä maalintekijää tarvitaan!
Toisella puoliajalla kentälle vaihdettu Kenny Abubakar näkee maalinteon peikon olevan ainoa asia, joka on toistaiseksi estänyt Kultsua pääsemästä voittojen tielle: It was nice game but we couldn’t put the ball in the net! That’s just the difference, we had nice chances and we could have even won the game from first half.
Jukka Korhonen: Totta kai lopputulokset ovat olleet iso pettymys koko joukkueelle ja taustahenkilöille. Haluaisimme kruunun tekemällemme kovalle duunille ja kaikki tietävät, että meillä on ollut saumat ottaa pisteitä. Hyvät asiat on otettava tästä seuraavaan peliin, jatkoi valmentaja, joka korostaa harjoittelun merkitystä ja uskon säilyttämistä omaan tekemiseen.
Kultsun seuraava ottelu pelataan kotikentällä jo torstaina 13.8 kello 18:30 alkaen. Tuolloin punamustilla on mahdollisuus saada revanssi Lahden Reippaasta.
Ottelun tiedot Palloliiton sivulla.
Tekstissä mainitun Roberto Baggion rankkarin näet täältä.