Kultsu koki jälleen takaiskun, kun joukkueen hyvä alku ei kantanut ottelun loppuun saakka. Mikkelin Pallo-Kissat käänsivät tappioaseman voitoksi ja ottivat kolme sarjapistettä 1-3 vierasvoitolla. Kultsun yksi valopilkuista oli avauksen paikan saanut, kokenut 39-vuotias Olli Hätönen komealla vapaapotkumaalillaan.
Ottelun alussa 262 paikallaolijaa ja striimiltä peliä seuranneet saivat nähdä aggressiivisen ja nälkäisesti pelanneen kotijoukkueen. Valmentaja Jukka Korhonen oli asettanut yllätysvetona konkari Olli Hätösen punamustien hyökkäyksen kärjeksi. Kultsu pääsi painostamaan kissojen kenttäpuoliskolla alusta lähtien ja Samson laukoi kahdesti vastustajan maalia kohden ennen kymmenen peliminuutin täyttymistä. Varsinkin jälkimmäinen veto rangaistusalueen sisältä oli vaarallinen, mutta vierasjoukkueen maalivahti piti maalinsa puhtaana hyvällä jalkatorjunnalla. Nuoren nigerialaishyökkääjän harmitus missatun paikan jälkeen näkyi pitkälle.
Kultsun yli 280 minuutin mittaiseksi venynyt maaliton jakso loppui viimein 13. peliminuutilla, kun kokenut Hätönen ampui vapaapotkun komeasti maalin oikeaan ylänurkkaan. Kultsun hyvä peli-ilme jatkui ensimmäiset 30 minuuttia, kunnes Pallo-Kissat pääsivät hyökkäämään ja Kultsussakin takavuosina pelannut Antti Voutilainen pääsi punnertamaan pallon maalin edestä kotijoukkueen verkkoon ohi voimattoman Saku Pesosen. Tauolle mentiin tasalukemissa.
Toisen puoliajan alussa Kultsun hyvä ote jatkui vielä hetken, mutta tulosta ei tullut. Kun pelikello näytti noin 55. minuuttia, MiPK alkoi paineistaa kotijoukkuetta yhä lujemmin. Pesonen joutui muutamia kertoja tosissaan töihin ja piti maalinsa koskemattomana aina 78. minuutille saakka. Tuolloin vieraiden Antti-Pekka Kesonen sai punamustien rangaistusalueen ulkopuolella liikaa tilaa ja laukoi pallon tyylikkäästi maalin aivan oikeaan yläkulmaan. Pallo-Kissojen linja-auton kuljettaja innostui maalista niin että töräytti kulkuvälineensä töötistä ilmoille päivän kovimman pörinän.
Jobinpostia Kultsu oli saanut jo 68. minuutilla, jolloin Teemu Kiljunen loukkaantui kontaktitilanteessa niin pahoin, että hänet jouduttiin kantamaan paareilta pois kentältä. Alustavan tiedon mukaan Kiljunen sai pahan ”puujalan”. Kissojen johtomaalin jälkeen ei Jukka Korhosella ollut muuta vaihtoehtoa kuin panostaa hyökkäykseen. Se avasi kissoille tekopaikkoja eikä Kultsu toisaalta saanut aikaiseksi todella vaarallisia maalintekoyrityksiä. Kenny Abubakar laukoi pelikellon näyttäessä jo täyttä aikaa ja pallo otti kovan kimmokkeen, mutta maalivahti Pihlajamäki liimasi sen varmasti. Hyvin pelannut Saku Pesonen joutui taipumaan vielä kerran, kun tilannetta seuranneesta vastahyökkäyksestä vierasjoukkueen Gerald Ben viimeisteli loppunumerot 1-3. Näin Kultsu jäi edelleen kolmeen sarjapisteeseen ja hyvin alkanut ottelu päättyi tuskastuttavaan tappioon.
Vastuuvalmentaja Jukka Korhonen tavoitettiin haastatteluun peliä seuranneena aamuna. Korhosen päivä oli alkanut jo hyvin varhain ottelun videoanalysoinnilla.
Jukka Korhonen: Pelin alku oli meiltä vahva. Jo ennen vaparimaalia Samsonilla on maalintekopaikkoja. Ensimmäinen jakso oltiin aika hyvin mukana, mutta annoimme vastustajan päästä peliin mukaan omasta virheketjusta syntyneestä tasoitusmaalista. Toinen jakso oli selvästi Mikkelin. Emme saaneet rutistusta aikaan ja pallollisessa pelissä olimme suurissa ongelmissa. Joka osa-alueella tuli helppoja pallonmenetyksiä syöttövirheinä ja huonoina haltuunottoina. Menetimme pallon usein vaarallisella alueella ja pelaamisemme muuttui väkinäiseksi. Emme päässeet tiettyyn pelilliseen rytmiin, kun emme pystyneet pitämään palloa tai luomaan syöttökuvioita. Viimeiset syötöt ja ratkaisut olivat sitä luokkaa, ettei tulosta tullut. 1-2 maali tuli pahaan paikkaan ja kaikki vastustajan maalit omista virheistämme. Mikkeli oli tänään parempi.
Ottelua reilut 50 minuuttia tahkonnut Olli Hätönen pohti, mitä Kultsun tulisi tehdä vielä laadukkaammin, että joukkue pääsisi pisteille.
Olli Hätönen: Tarvitsemme lisää työhaalareita päälle. Pitää olla valmis antamaan enemmän joukkueen eteen. Emme pysty luomaan keskisektorille riittävästi laadukkaita maalipaikkoja. Hyökätessä muoto leviää todella laajalle ja kun tilanteita ei päätetä tehokkaasti, ollaan alttiita vastaiskuille. Huolellisuutta syöttötyöskentelyyn ja huolehditaan kenttätasapainosta paremmin, siinä eväät jatkoon.
Myös vastuuvalmentajasta Hätösen pelaaminen punamustissa kuului ottelun harvoihin valopilkkuihin: Olli on henkinen johtaja kentällä ja pukukopissa. Hänen tulonsa avauskokoonpanoon toi erikoistilannevoiman. Hän teki sen mikä häneltä pyydettiin ja vaadittiin. Vaparimaali oli upea eurogoal – vasuri heilahti ja pallo oli ylänurkassa. Harmi, ettemme saaneet parempaa tulosta aikaiseksi, kun pelinrakentaminen jäi telineisiin.
Pitkän linjan pelimies Hätöseltä kysyttiin myös, miltä tuntui palata hyökkäävään rooliin ensimmäistä kertaa vuosiin: Vaikka minut on totuttu näkemään enemmän omaa maalia puolustamassa, olen ennen kaikkea hyökkääjäsielu. Oli mukava olla ylhäällä ja yrittää auttaa joukkuetta. Parannettavaa jäi paljon niin kuin koko joukkueellekin. Kultsu on kuitenkin rautaa ja annetaan kaikki sen eteen, että tulosta jatkossa syntyy!
Seuraava mahdollisuus kartuttaa pistetiliä ja nousta pois putoajan paikalta on jo perjantaina 7.8, jolloin punamustat pelaavat kesän ensimmäisen paikallispelin Pepoa vastaan Kaakon jalkapalloherruudesta. Ottelu alkaa Kimpisellä kello 18:30.
Ottelun tiedot Palloliiton sivulla.