Kultsun maalihanat aukenivat viimeinkin, kun Pallokerho Keski-Uusimaa kaatui runsasmaalisessa ottelussa lukemin 4-3. Kentän tähti oli hattutempun ja samalla ensimmäiset maalinsa Kakkosessa iskenyt Samson Akoh Abah. Valmentajasta voiton merkitys on suuri etenkin Kultsun nuorille pelaajille.
Aurinkoiselle Joutsenon keskuskentälle saapuneet noin kaksi ja puolisataa jalkapallon ystävää saivat nähdä ottelun, jota voi kutsua vähintäänkin värikkääksi. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen PKKU sai luotua hieman painetta Kultsun maalialueelle ja seitsemän minuutin kohdalla nähtiin jo vieraspelaajan yleisöä kohahduttanut saksipotku. Seuranneesta Kultsun maalivahdin Saku Pesosen pitkästä avauksesta ja punamustien hyökkäyksestä Samson pääsi laukomaan kotijoukkueen 1-0 johtoon. Maali oli miehen ensimmäinen tällä kaudella ja samalla ensimmäinen Kakkosen sarjatasolla. Punamustat saivat nauttia johtoasemasta vain alle minuutin, kun PKKU pelasi pallon Kultsun boksiin ja rankaisi kotijoukkuetta vasempaan alakulmaan uponneella tasoitusmaalilla.
Tässä vaiheessa eräs Kultsun järjestyksenvalvoja totesi, että ottelussa tullaan näkemään vielä runsaasti maaleja, ja oikeassahan hän oli. Kultsun 2-1 maalia puolen tunnin kohdalla edelsi palloilu PKKU:n puolustusalueella. Loppujen lopuksi Alex Odeh ampui nahkakuulan rangaistusalueen sisältä ja vierasjoukkueen puolustajien välistä maalin alakulmaan. Kultsun 2-1 johdossa siirryttiin myös tauolle.
Kultsu säilytti johtoasemansa aina 58. minuutille saakka, jolloin vierasjoukkue pääsi laukaisupaikkaan. Pelaajaan osunut pallo muutti suuntaa ja meni maalin oikeaan kulmaan ohi Pesosen. Maalin jälkeen Kultsulla oli heti perään huippupaikka siirtyä johtoon, kun Alex Odeh pääsi vastakkain maalivahdin kanssa, mutta PKKU-veskari veti pitemmän korren. Vain hetki tästä ja vierasjoukkueen kierteinen vapaapotku ylitti muurin osuen poikkipuuhun. 70. minuutilla Odeh pääsi keskittämään pallon vierasjoukkueen rangaistusalueen sisältä ja Samsonilla oli helppo työ laittaa päänsä väliin ja ohjata peliväline maaliin. Maalia seuranneen ilonpurkauksen aikana Samson lennätti PKKU:n maalin vieressä olleen varapallon kauas taivaalle, josta tuomari palkitsi hänet varoituksella.
PKKU tuli vielä kerran rinnalle 78.minuutilla, kun Kultsun alueella viiden metrin viivalla pomppinut pallo potkaistiin hälinän keskeltä maaliin. Kultsun sankari tänään oli kuitenkin maalijyvänsä löytänyt Samson. Viisi minuuttia tasoituksesta hän sijoitti kulmatilanteen jälkeen haltuun saamansa pallon varmasti maalin vasempaan kulmaan. Tästä Pallokerho ei enää kyennyt nousemaan, vaikka paineisti punamustia parhaansa mukaan. Sekavan ottelun loppulukemiksi kirjattiin siis 4-3.
Maaliahne Samson kertoi olleensa onnellinen hattutempustaan ja saaneensa lisää itseluottamusta jatkaa maalintekoa tulevissa otteluissa: I was really excited before the game and yes I scored three! I am really happy about my first hattrick of the season. These goals has given me a moral boost and a great confidence to score more goals as the league proceed.
Vastuuvalmentaja Jukka Korhonen kommentoi ottelun jälkeen, että ensimmäinen voitto sarjassa kuin sarjassa maistuu hyvälle. Hän korostaa, että voitto on merkittävä etenkin nuoremmille pelaajille, jotka pelaavat ensimmäisiä Kakkosen pelejään: Se antaa luottoa ja uskoa, että oikeita asioita tekemällä voitto tulee, totesi Korhonen.
Puhuttaessa Samsonista ja hänen ensimmäisestä hattutempustaan, huomautti valmentaja uskoneensa nuoren kärkimiehen kykyihin myös Kakkosen tasolla: Samsonin maaleista tiedettiin,että ne tulevat vielä. Samalla Korhonen muistutti, että Kultsu on luonut aiemmissakin peleissä runsaasti maalipaikkoja, mutta sunnuntaina ne viimein realisoituivat tulostaululla. Myös Alex Odehin maali oli varmasti hänelle tärkeä ja hän alusti yhden Samsonin maalin. Kokeneet kaverit Rönkkö ja Karttunen pelasivat myös keskikentällä hyvän pelin, kehui valmentaja suojattejaan.
Positiivisista asioista Korhonen mainitsi vielä uudet Kakkosen debytantit ja etenkin nuoren puolustaja Teemu Kiljusen, joka vaihdettiin kentälle 82. minuutilla Riku Nurkan tilalle. Teemu pelasi PKKU:n lopun paineistuksen alla vahvasti ja teki mainion debyytin, kommentoi Korhonen . A-nuorissa viime kaudella pelannut Kiljunen debytoi muutamaa viikkoa aiemmin Kultsun yhteistyöseura Liryn riveissä Kolmosessa, joten urakehitys on ollut nopeaa.
Tässä pelissä tärkeintä oli voitto – Jukka Korhonen
Jukka Korhonen löysi ottelusta myös runsaasti parannettavaa. Olennaisimpana sen, että kolmen maalin päästäminen omaan verkkoon ei käy: Meidän pitää pystyä puolustamaan paremmin. Tässä pelissä tärkeintä oli voitto, mutta kolme omiin laskettua on liikaa. Annoimme vastustajalle tilaisuuksia tulla peliin mukaan. Meidän on oltava jämäkämpiä omalla puolustusalueellamme, paalutti vastuuvalmentaja. Samalla maalivahti Pesonen sai synnintunnustuksen ja kehut: Sakun piikkiin maaleja ei voi laittaa. Tässä pelissä nähtiin jälleen hänen vahvuuttaan, korkeaa luokkaa olevaa jalalla pelaamista. Jatkossa meidän on satsattava puolustuspelaamisen tiiviyteen ja saatava tasapainoisempaa peliä, oli Korhosen loppukaneetti.
Kultsun seuraava mahdollisuus lisätä pistesaldoaan on lauantaina 4.7 FC Kiffenin vieraana.
Kultsu – PKKU -ottelun tiedot Palloliiton sivulla.