Kultsun taival Kakkosessa alkoi suurinumeroisella tappiolla Järvenpään Palloseuraa vastaan. Valmentaja tunnusti vastustajajoukkueen paremmuuden lauantaina, mutta korostaa, että lopputuloksen takaa löytyi myös positiivisia asioita.
Golfkierrokselta tavoitettu valmentaja Jukka Korhonen oli haastatteluhetkellä ehtinyt makustella helteisellä Joutsenon keskuskentällä pelatun ottelun lopputulosta ja tapahtumia yhden nukutun yön verran: 5-0 tappio, tarvitseeko selitellä, naurahti päävalmentaja, mutta vakavoituu ja jatkaa sitten: Plussaa oli neljä Kakkosen debytanttia avauskokoonpanossa ja kolme tuli vaihdosta eli seitsemän pelaajaa sai tulikasteensa Kakkosessa.
Valmentaja jatkaa: Positiivista oli sekin, että meillä oli molemmilla jaksoilla huippupaikkoja ja olimme kenttäpelissä hyviä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana loimme parhaat maalintekopaikat. Eli saatiin luotua paikkoja, mutta niiden menetykset harmittavat. Toinen miinus oli JäPSin vahvuudet, mitkä tiedettiin, mutta niihin ei pystytty vastaamaan.
Kun Kultsu ei tehnyt paikoistaan maaleja, Jukka Korhosen otteluennakossa mainitsemat vaaralliset Justus Kauppinen ja Miro Schwalenstöcker sen sijaan onnistuivat, ja tauolle mentiin järvenpääläisten 0-2 johdossa. Kultsu oli toisellakin jaksolla pelissä mukana ja onnistui luomaan painetta ja tilanteita JäPS-maalille, mutta tehottomuus jatkui. Kron Rexhepin 60. minuutilla iskemän 0-3 maalin jälkeen selkäranka alkoi taittua ja JäPS kaunisteli lukemia vielä kahdella peräkkäisellä maalilla 80. minuutin kohdalla.
67. minuuttia peliaikaa ja varoituksen ottelussa saanut Petteri Rönkkö kommentoi ottelutapahtumia näin:
Varsinkin pelin alkuun tulimme tosi hyvin ja ensimmäisen 15 minuutin aikana meillä oli kaksi loistotilannetta tehdä avausmaali. Kun ei tehty, vastustaja kävi rankaisemassa. Ensimmäinen jakso oli muutenkin hyvä pelillisesti, mutta molemmissa bokseissa olisi pitänyt olla huolellisempi. Toisella jaksolla oli jälleen loistopaikka päästä peliin mukaan, mutta emme tehneet maalia ja 0-3:een peli sitten ratkesi ja muuttui pelailuksi.
Vaikka hävisimme 0-5, ei tappio tullut huonolla pelillä – Jukka Korhonen
Jukka Korhosta jäi kaihertamaan JäPSin erikoistilannepelote, johon ei pystytty vastaamaan. Pelasimme pari kertaa huolimattomasti boksin rajalla ja pallo olisi pitänyt putsata paremmin. JäPS oli aina vaarallinen erikoistilanteissaan. Tämä oli ensimmäinen peli ja kentällä oli paljon jännitystä. Se vaikutti. Jännä fiilis, sillä vaikka hävisimme 0-5, ei tappio tullut huonolla pelillä. Saimme luotua hyviä paikkoja, mutta emme saaneet palloa maaliin. Kyllähän kaverin rutiini näkyi. Parempi voitti ja selkeästi, sen lopputulos osoittaa.
Kun hävitään 0-5, kukaan ei saa tai voi olla tyytyväinen – Petteri Rönkkö
Petteri Rönköstä pelistä jäi paljon hyvääkin käteen. Viitaten JäPSin asemaan sarjan ehkä suurimpana voittajasuosikkina, hän jatkaa: Näimme, että pystymme varmasti haastamaan kaikki porukat tässä sarjassa. Tärkein opetus ehkä oli, että Kakkosessa pitää olla nimenomaan bokseissa todella keskittynyt ja kova, jotta pystyy ottamaan pisteet kotiin.
Omasta pelaamisestani arvio on aikalailla sama kuin koko joukkueen esitys, eli oli siellä hyviäkin juttuja, muun muassa pari hyvää maalipaikan rakentamista ja syöttöä, mutta kun hävitään 0-5 niin kukaan ei kyllä saa tai voi olla tyytyväinen. Tätä ei auta jäädä murehtimaan vaan otetaan positiiviset jutut mukaan ja keskiviikkona haetaan sit pisteet himaan, päättää Rönkkö.
Jukka Korhonen painottaa Kakkosessa vaadittavaa tasaisuutta sekä otteluiden tuomaa kokemusarvoa: Kakkonen on tasoltaan kova ja meidän on saatava ehjempi 90-minuuttinen. Tietyt hetket pelistä eivät riitä! Monta asiaa on, jonka kehittämistä jatketaan. Oma pelimme varmasti paranee tästä, kun totutaan kakkosdivarin vauhtiin. Matka jatkuu ja treenien kautta yritetään parantaa koko ajan omaa peliä.
Seuraava peli on jo keskiviikkona (17.6), Espoon Palloseura on kova haaste, ja ottelu arkipeli, jonne on matkaakin jonkin verran, pohtii Korhonen jo tulevaa ja toteaa lopuksi, että tässä sarjassa jokainen piste on tiukassa ja kaikkien pitää tiedostaa se, että koko ajan on oltava parhaalla tasolla.
Ottelun tiedot Palloliiton sivulla