Kakkoseen valmistautuva Kultsu ja Kolmosessa tulevalla kaudella pelaava Lappeenrannan Liry ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimus mahdollistaa Kultsun vähemmälle peliajalle jäävien ja pelituntumaa hakevien pelaajien peluutuksen Liryssä.
Kultsun puheenjohtaja Janne Borgström kommentoi tuoreeltaan sopimusta:
Seurojen yhteistyö antaa peliaikaa Kultsussa vähemmälle peliajalle jääville pelaajille. Kolmonen sarjatasona palvelee hyvin myös meidän Kakkosen tason pelaajakehitystä. Toivon hyvää ja edistävää yhteistyötä Liryn kanssa.
Vuonna 1978 perustetun Liryn päävalmentaja Pentti Holopainen toteaa olevansa todella tyytyväinen yhteistyösopimuksesta. Saamme Kultsusta pelaajia ja maalivahteja Liryn käyttöön ja Kultsun pelaajat saavat peliaikaa meillä. Holopainen mainitsee myös, että Kultsu oli ainoa oikea vaihtoehto, jota lähestyimme yhteistyöasioissa.
Päävalmentaja Holopainen taustoittaa, että merkittävin yhteistyön syntymiseen johtanut syy oli Liryn huono maalivahtitilanne ja tarve saada lisää torjujia joukkueeseen. Yhteydenotto Kultsun suuntaan tapahtui jo syksyllä 2019. Tuolloin Liry oli kokenut Kaakon Nelosen päätöskierroksella karvaan 2-1 tappion paikallisvastus FC LaPalle ja pudonnut sarjanousijan paikalta. Holopainen toteaa koko kauden jatkuneiden maalivahtiongelmien kulminoituneen siihen, että meillä oli viimeisessä pelissä puolustaja maalilla. Maalivahtiongelma oli alkuperäinen syy, miksi lähestyin Kultsua.
Holopainen sanoo, että merkittävä syy yhteydenotolle oli myös Kultsun ja Liryn aiempi epävirallisempi yhteistyö ja kontaktit. Joukkueiden välillä on muun muassa ollut yksittäistä pelaajaliikennettä kumpaankin suuntaan.
Tulevalla kaudella tarkoituksena on, että Liryä vahvistaa sarjaotteluissa 1-3 Kultsun pelaajaa. Virkyn ja FC Peltirummun lyötyä hanskat naulaan avautui Lirylle paikka Kolmosessa. Liryn vastuuvalmentaja sanoo jämäkästi, että kabinettinoususta huolimatta joukkue ei lähde sarjaan vain pelailemaan. Liry on hankkinut vahvistuksia jo ennen sopimusta Kultsun kanssa ja Holopainen linjaa, että meillä on tavoite menestyä Kolmosessa ja halu voittaa jokainen peli.