Lappeenrannan PePoa viime vuodet edustanut Tomi Karttunen on allekirjoittanut pelaajasopimuksen Kultsun kanssa tulevasta kaudesta. Monikäyttöinen Karttunen pystyy pelaamaan useilla eri pelipaikoilla ja haluaa kuulua joukkueen avainpelaajiin. Päävalmentajasta Karttunen vahvistaa entisestään Kultsun rinkiä ja tuo lisää kokemusta Kakkosen peleistä.
22-vuotias Pepo-kasvatti tavoitettiin kommentoimaan sopimusta matkalla Kultsun vuoden ensimmäisiin joukkueharjoituksiin. Nuorten U15-maajoukkueessakin pelannut Karttunen kertoo, että fiilikset ovat tosi hyvät. Uudet haasteet odottavat Kultsussa! Pepossa keskikentän ja puolustuspään pelaajaksi profiloitunut Karttunen sanoo pelanneensa Kakkosta kaikissa muissa rooleissa paitsi laiturina ja hyökkääjänä. Hyväksi joukkuepelaajaksi itseään luonnehtiva Karttunen pitää muina pelillisinä vahvuuksinaan puolustuspelaamista sekä monikäyttöisyyttä kentällä.
Pystymme kamppailemaan Top 6-sijoituksesta. — Tomi Karttunen
Karttunen myöntää, että päätös lähteä Peposta ei ollut helppo. Pelaaja ei menneellä kaudella ollut tyytyväinen peliaikaansa. Kultsussa Karttunen haluaa peliminuuttien lisäksi auttaa joukkuetta menestymään ja kuulua sen avainpelaajiin. Kultsu ilmaisi halunsa saada minut vahvistamaan rosteriaan ja antaa mahdollisuuden isoon rooliin. Se sopii itselle, jatkaa Karttunen. Motivoitunut pelimies on treeneissä näkemänsä perusteella varma siitä, että Kultsu ei lähde pelaamaan putoamispeikkoa vastaan. Näen, että pystymme kamppailemaan Top 6-sijoituksesta, toteaa Karttunen.
Kultsun päävalmentaja Jukka Korhonen pitää tärkeänä, että Karttunen omaa nuoresta iästään huolimatta jo paljon kokemusta Kakkosen peleistä. Hän leventää rinkiä entisestään ja vahvistaa joukkuetta. Karttusella on paljon annettavaa Kultsulle. Pepo olisi varmasti halunnut Tomin jatkavan, päävalmentaja kommentoi. Korhonen pohtii myös, että Kultsussa Karttusen ominaisuudet sopivat eritoten keskikentän pohjalla pelaamiseen, mutta lisää, että monipuolisena pelaajana häntä voi käyttää eri pelipaikoilla. Valmentaja muistuttaa myös, että tämän alueen pelaajana Karttusen siirtyminen toteuttaa Kultsun strategiaa saada joukkueeseen paikallisia kykyjä.
Tyytyväinen joukkueenjohtaja Janne Borgström kommentoi Kultsun uutta hankintaa muun muassa termein monikäyttöinen vahvistus, potentiaalinen kaveri ja iso värväys. Borgström muistuttaa myös, että Karttusessa riittää potentiaalia pelata ylemmilläkin sarjatasoilla.
Kultsun sopimuspelaajat 3.1.2020
Saku Pesonen, mv
Jani Loijas, mv
Slim Bidhi, mv
Kenttäpelaajat:
Riku Nurkka
Panu Peräkylä
Miko Lötjönen
Petteri Rönkkö
Kareem Abubakar
Alex Odeh
Simo Kurkisuo
Brite Andoh
Samson Abah
Miguel Rodriquez
Jari Reponen
Mikko Tielinen
Tomi Karttunen