Kultsu FC pelasi uuden vuosikymmenen ensimmäisen pelinsä, kun harjoitusottelussa vastaan asettui Imatran Palloseura. Ukonniemi Areenalla Imatralla pelatussa ottelussa Kultsu nousi 5-4 voittoon, vaikka oli välillä jopa kolmen maalin takaa-ajoasemassa. Päävalmentajasta kyseessä oli tyypillinen harjoituskauden alkupuolen peli.
Ottelu alkoi Kultsun kannalta surkeasti, kun IPSin pelaaja juoksi keskeltä läpi ja laittoi pallon ohi Saku Pesosen heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Lisää seurasi pian, kun IPS laukoi Kultsun boxissa pyörineen hässäkkäpallon maaliin. Kultsun 2-1 kavennuksesta ja samalla joukkueen vuoden ensimmäisestä maalista vastasi Aleksi Sainio, kun pelattu oli noin 35 minuuttia. Punamustien niskaan kaadettiin kylmää vettä sankokaupalla vielä ennen taukovihellystä, kun IPS-peluri ohjasi suoraan jalkaan tulleen kulmapotkun volleylla maaliin kenenkään estämättä. Ensimmäisellä jaksolla Kultsun pelaajien väliset etäisyydet eivät olleet optimaaliset varsinkaan keskialueella. Välit venyivät tarpeettoman suuriksi. Tauolla päävalmentaja Jukka Korhonen ilmoittikin joukkueelleen puoliajan olleen sekavaa palloilua ja muutti punamustien peliryhmitystä.
Toinen jakso ei alkanut yhtään paremmin, kun IPS rankaisi kultsupuolustuksen löysästä pelaamisesta ja teki neljännen maalinsa ohi veräjänvartijaksi vaihdetun Slim Bidhin. Sitten Kultsun tekemät taktiset muutokset ja pelaajavaihdot alkoivat näkyä pelissä. Ensin puolustaja Riku ”Amarillo” Nurkka iski hänelle harvinaisen maalin, kun boxin rajalta lähtenyt matala laukaus upposi IPSin verkkoon. Maali syntyi vapaapotkun jälkitilanteesta. Ottelun ote siirtyi yhä vahvemmin Kultsulle ja IPSin avointen ovien päivä punamustien puolustusalueella päättyi.
Kun ottelua oli pelattu noin 70 minuuttia, keskikenttäpelaaja Panu Peräkylä laukoi 16-alueen ulkopuolelta tarkasti maalin oikeaan nurkkaan liidelleen laukauksen. Kultsun tasoituksen iski imatralaisten riveistä täksi kaudeksi Kultsuun siirtynyt Joona Husu, Samsonin hyvästä syötöstä. Husu pääsi lataamaan pallon verkkoon aivan IPS-maalin kulmalta. Ja vain muutama minuutti edellisestä Kultsu teki illan viidennen, joka oli lähes toisinto tasoitusmaalista. Maalinteosta vastasi Sainio toisella osumallaan. 5-4 jäi myös ottelun loppulukemiksi.
Jukka Korhonen kommentoi ottelua tyypilliseksi harjoituspeliksi: Lähtökohdat otteluun olivat haastavat, uusia kavereita oli runsaasti avauksessa, peli oli sekavaa ja alkuun tuli paljon virheitä. Alku oli mahdollisimman huono, totesi valmentaja ja viittasi IPSin nopeaan johtomaaliin. Kokonaisuutena Korhonen oli kuitenkin tyytyväinen noususta kolmen maalin takaa ja piti vastustajaa yllättävänkin kovana. IPSillä pelasi useita fyysisiä ja vahvoja Pietarin Zenitin pelaajia.
Kun Kultsu muutti peliryhmitystään, alkoi tilanteita ja maaleja tulla. Pelillisesti toinen jakso oli enemmän Korhosen mieleen: toisella jaksolla pidimme enemmän palloa, teimme nopeita suunnanmuutoksia, saimme hyviä syöttökombinaatioita sekä nopeita vastaiskuja. Ote saatiin pelin kuluessa. Samson sai Korhoselta kiitosta toisen puoliajan otteistaan — vaikkei hyökkääjä onnistunut maalinteossa, hän alusti kaksi maalia oikea-aikaisilla vastustajan puolustuslinjan puhkaisseilla syötöillä.
Ensimmäisen puoliajan pelannut maalivahti Saku Pesonen näki harjoituspelin näin: Sekavaahan se oli niinkuin olettaa sopikin, kun kyseessä oli vuoden ensimmäinen peli ja paljon uusia jätkiä mukana. Välimatkat kasvoivat ja ne yhdistettynä muutamaan nukahdukseen itse kullakin, pääsi IPS rokottamaan aika rajusti ekalla jaksolla. Onneksi toisella jaksolla petrattiin reilusti joukkueena tekemistä, niin päästiin vielä nousemaan voittoon. Paljon on vielä tekemistä, mutta paljon on aikaa sarjan alkuunkin.
Jukka Korhonen analysoi harjoitusottelun merkitystä laajemmassa kontekstissa: Tässä vaiheessa testataan pelaajia ja kokeillaan heitä eri pelipaikoilla, että ollaan iskussa muutaman kuukauden päästä, kun sarja alkaa. Tämä oli tyypillinen kauden avaus. 11 vastaan 11-pelit kertovat pelaajista ja joukkuepelaamisen tasosta, siitä missä mennään. Nyt peli oli välillä hukassa, mutta nousimme voittoon. Jokaisen pelaajan asenteeseen olen tyytyväinen, kokosi valmentaja.