Kultsu FC on tehnyt kauden 2020 kattavat pelaajasopimukset Joona Husun ja Teemu Kiljusen kanssa. Husu siirtyy punamustiin Imatran Palloseurasta, Kiljunen Pallokerho-35:stä. Pelaajat tuovat leveyttä Kultsun puolustukseen ja keskikentälle.
Huhtikuussa 19 vuotta täyttävä Husu pelasi edelliskaudella Kaakon Kolmosta kasvattiseurassaan IPS:ssa. Laitapelaajana aiemmin kunnostautunut paikallinen lahjakkuus vakuutti Kultsun vastuuvalmentaja Jukka Korhosen joulu-tammikuun aikana sopimuksen arvoisesti. Jalkapallouran jatkumisesta Kultsussa Husu kommentoi, että fiilikset ovat loistavat. Odotan innolla kakkosdivarin pelejä. Onhan se Kolmoseen verrattuna erilaista, mutta kiva päästä pelaamaan sarjatasoa ylemmäs. Joukkue ja sen ryhmähenki vaikuttaa erittäin hyvältä. Pelillisinä vahvuuksinaan nuori pelimies pitää kovaa, mutta puhdasta pelaamista sekä pelin rakentamista.

Teemu Kiljunen on 20-vuotias Iisalmella syntynyt, sittemmin helsinkiläistynyt puolustaja, joka on edelliset kolme kautta pelannut A-nuorten SM-sarjaa ja Ykköstä PK-35:n riveissä. Kiljunen päätyi Kultsuun tavallisesta hivenen poikkeavaa reittiä — nähtyään maalivahti Saku Pesosta kaupassa Imatralla, kysyi pelimies mahdollisuutta tulla punamustien harjoituksiin. Myös Kiljunen vakuutti valmennuksen hyvillä otteillaan joulu-tammikuun aikana. Jukka Korhonen kommentoikin, että saimme hyvän pelaajan suoraan kaupan kassajonosta! Valmentaja arvostaa myös Kiljusen kykyä pelata puolustuksen eri rooleissa.
Kiljunen itse kommentoi sopimustaan, Kultsua ja tulevaa kautta seuraavasti: Hyvät fiilikset on koko seurasta ja oikeastaan kaikesta. Odotan kaudesta tiukkaa ja uskon, että se tulee vaatimaan jokaiselta pelaajalta täyden panoksen, jos haluamme pärjätä. Yhteishenki ja yhdessä tekeminen tulee varmasti korostumaan pitkän kauden aikana.

Pelaajana paras vahvuuteni on fyysisyys eikä siitä voi tiukoissa peleissä olla kuin hyötyä. Pidän itseäni myös hyvänä joukkuepelaajana, joka kannustaa muita, kertoo puolustaja vahvuuksistaan. Jukka Korhonen odottaa Husun ja Kiljusen jatkavan hyviä otteitaan harjoituskaudella: Molemmilla on ollut harjoituksissa asenne kohdallaan. He ovat nuoria, kehittyviä jalkapalloilijoita, joilla on mahdollisuus nousta Kakkosen kokoonpanon pelaajiksi.
Joukkueenjohtaja Janne Borgströmista pojat laajentavat rinkiämme. Teemun fyysiset otteet ovat vakuuttaneet valmennuksen ja hän tuo kaivattua kokoa puolustukseen. Joonan työmoraali on korkeaa luokkaa ja hän tuo juoksuvoimaa laitapelaamiseen.
Kultsun Kakkoseen valmistautuvasta joukkueesta Jukka Korhonen toteaa, että kokoonpano näyttää tässä vaiheessa hyvältä, mutta joukkueessa on vielä tilaa. Tällä viikolla harjoituksiin on tulossa muutamia uusia testipelaajia. Etenkin puolustuslinjaan etsitään vielä vahvistusta.