Kultsun edustusjoukkue pelaa talvikauden ensimmäisen harjoituspelinsä lauantaina 21.12 kello 13. Vastustaja on samassa Kakkosen lohkossa pelaava Järvenpään Palloseura. Ottelu pelataan Järvenpään palloiluhallissa.
Vastuuvalmentaja Jukka Korhonen toteaa, että kummallakin joukkueella tulee varmasti olemaan nuorekas ryhmä kentällä. Punamustien riveissä nähdään myös muutamia testipelaajia. Korhonen pitää JäPS-peliä hyvänä tasonmittauksena etenkin nuorille pelaajille.
Kultsun joukkueharjoittelu alkoi joulukuun alussa. Punamustat päättävät otteluun ensimmäisen harjoitusjakson, jonka jälkeen joukkue pääsee jouluvapaille. Harjoitukset jatkuvat tammikuussa, jolloin loput kokeneemmasta pelaajakaartista liittyvät mukaan.