Kultsu hävisi Peli-Karhuille Kotkassa lukemin 2-1. Tulos tietää sitä, että viimeisellä ottelukierroksella riittää vielä jännitettävää.
Kultsu siirtyi ensimmäisellä puoliajalla johtoon Alex Odehin maalilla, mutta PeKa sai tasoituksen aivan ensimmäinen puoliajan lopussa. Pukukoppimaalin jälkeen kotijoukkue siirtyi ottelussa johtoon, kun toista puoliaikaa oli pelattu viitisen minuuttia. Kultsu painosti ottelun loppupuolella rajusti, mutta ei saanut palloa maaliin ja sarjapisteet jäivät Kotkaan.
Vastuuvalmentaja Jukka Korhonen myöntää, että PeKa pelasi hyvin ja ansaitsi voittonsa. Se on hyvä, laadukas porukka, joka kamppailee sarjanoususta loppuun asti. Vaikka painostimme lopussa emme saaneet murrettua PeKan puolustusta. Oli tasainen, tiukka peli, mutta tuhannen taalan paikoista ei saatu palloa sisään, kommentoi valmentaja, joka kuitenkin antoi tunnustusta omiensa taisteluilmeelle sunnuntaina.
Kultsun maalia vartioinut Saku Pesonen ei ollut tyytyväinen omiin tai joukkueen otteisiin Arto Tolsa-areenalla: Pelistä jäi ****a maku. Homma oli hoidettavissa. Oltiin puolustussuuntaan vähän turhan passiivisia ja lepsuja. Allekirjoittaneen ja muun joukkueen olisi pitänyt pystyä hoitamaan paremmin maaleihin johtaneet tilanteet, oltiin niissä vähän unessa. Tietty terävyys puuttui, jolla vähintään tasuri olisi ollut suht helpostikin otettavissa.
Kultsulla jäi siis suuri panos lauantain 28.9 kotiotteluun Haminan Pallo-Kissoja vastaan. Punamustille riittää tasapeli Kolmosen voittamiseksi ja Kakkoseen nousemiseksi, mutta HaPK tarvitsee pakkovoiton taistelussa sarjapaikkansa puolesta. Jukka Korhonen sanoo, että HaPK-pelissä ei ole ennakkosuosikkia, panokset ovat niin suuret. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, koska pelaamme kotikentällä. Kaikki kulminoituu viimeiseen peliin! Korhonen uskoo, että pelaajat harjoittelevat tulevalla treeniviikolla sata lasissa, sillä niin paljon PeKa-ottelu jätti punamustille hampaankoloon.
Saku Pesonen toteaa lopuksi, että lauantaina pelataan isoista asioista. Jokaisen täytyy tiedostaa se, että tarvitaan 11 kaveria, jotka antavat 100 prosenttia molempiin suuntiin ja pää pitää olla mukana koko ajan. Joukkueena pitää pystyä pelaamaan paremmin!
Kultsun avauskokoonpano 22.9.2019:
Pesonen (mv), Tielinen, Nurkka (´83), Hätönen, Vauhkonen, Heinonen (´53), Rodriguez (´60), Ikonen (´78), Abubakar (´73), Samson, Odeh
Vaihdosta sisään: Vanttaja (´53), Tervo (´60), Peräkylä (´73), Nasiry (´78), Virolainen (´83)