Lauantaina kello 13 pallo alkaa vielä kerran pyörimään Joutsenon keskuskentällä, kun tuomari viheltää Kultsu FC:n ja Haminan Pallo-Kissojen välisen ottelun alkaneeksi. Molemmilla joukkueilla on paljon pelissä.
Kaikki tietävät tilanteen, aloittaa Kultsun vastuuvalmentaja Jukka Korhonen: Meille piste riittää nousuun ja vastuksen on pakko voittaa. Turha vähätellä, että kyseessä olisi pelkkä tavallinen sarjapeli, kun panoksena on sarjanousu ja sarjasta tippuminen. Se luo mielenkiintoiset lähtökohdat. Hamina on pelannut viime aikoina hyvin, se otti ison voiton SavUsta ja laittoi PeKan tiukille. Sillä on sanansa sanottavana. Korhonen on varma, että huomisesta tulee tosi kova ja tiukka taistelu.
Vastuuvalmentaja ehtii pohtia Kultsun kautta laajemminkin: Olemme varmasti monen mielestä yllättäen sarjan kärkipaikalla ennen viimeistä kierrosta. Mutta minusta olemme ansainneet sen, 21 peliä on pelattu ja pojat ovat pelanneet hyvää jalkapalloa, syystäkin johdamme sarjaa. Siksi Haminan valmentajan taannoinen vähättelevä lausunto oudoksuttaa, sanoo Korhonen, joka painottaa, että jokaista joukkuetta sarjassa tulisi kunnioittaa ja arvostaa. Mutta haaste on otettu sitä myöten vastaan, jatkaa valmentaja: Se tuo joukkueeseemme lisää fiilistä ja näytönhalua ja on voimaannuttava reaktio koko ryhmälle.
Paineita on molemmilla puolilla. Kaikki ratkeaa kentällä lauantaina. On hienoa olla sarjakärjessä ennen viimeistä kierrosta ja siitä lähdetään, että huomenna ollaan parhaimmillaan. Tavoitteena on hyvä loppu hyvin menneelle kaudelle, se on enää yhtä ottelua vaille ja pystytään hoitamaan, Korhonen toteaa.
Kultsun kauden onnistujiin kuuluva puolustaja Mikko Tielinen on hyvissä ja odottavissa fiiliksissä ennen lauantain taistelua: Kyllähän se on aina mukava pelata kun pelissä on panosta. HaPK tarvitsee voiton, joten pelistä tulee varmaan tiukka. Omalla tasolla kun pelataan niin kyllä ne pisteet Joutsenoon jää!
Samoin luottohyökkääjiin kuuluva Alexander Odeh on rennoin mielin ennen HaPKin kohtaamista: I have no pressure about the game, I am very ready. Odeh on varma, että paikalle saapuvat kannattajat näkevät lauantaina hyvää pelaamista kotijoukkueelta. Lisäksi hän muistuttaa ennen kautta Kultsun kannattajille antamastaan lupauksesta auttaa joukkue Kakkoseen: The fans will see an easy game tomorrow! I promised them before the season started that we are going to get the team back to its right position and that promise I´ll keep tomorrow!
Mutta mitä valmentaja Jukka Korhoselle merkitsee, jos Kultsu nousee huomisen päätteeksi Kakkoseen? Näin koutsi vastaa: Olen kokenut valmentajana sarjanousuja ja -putoamisia. Nousu on aina kovan työn takana. Jos sarjan voittaa, ja nousee sitä kautta niin se on palkinto hyvin tehdystä työstä, sekä joukkueelle että taustahenkilöille. Kaksi vuotta sitten tein sopimuksen Kultsuun, jossa sovittiin Kultsun nostamisesta Kakkoseen kolmessa vuodessa. Ollaan vuosi etuajassa, mutta jos nousu tulee nyt niin se otetaan ilolla ja riemulla vastaan. Sitten, jos noustaan, katsotaan taas eteenpäin. Kakkosessa pelaaminen toisi entistä laadukkaampia pelejä paikkakunnalle. Nousu on ollut tavoitteena koko ajan, huomenna tartutaan tilaisuuteen ja tehdään kaikkemme!
Vielä lopuksi valmentajalla on viesti Kultsun seuraajille: Ehdottomasti toivon, että kaikki Kultsun ja jalkapallon ystävät tulevat katsomaan huomista peliä ja kannustamaan Kultsun voittoon!
Ottelussa palvelee kioski ja makkaranmyynti. Kioskin herkulliset leivonnaiset valmistaa Kahvila-konditoria Alexandra. Myös varttuneemman väen juomia on tarjolla pääkatsomossa.
Otteluisäntänä toimii paikallinen kuntosali FIT JOUTSENO.
Tervetuloa Keskuskentälle vielä kerran kaudella 2019!