Kultsulla on perjantai-iltana mahdollisuus päästä jälleen askeleen lähemmäs sarjavoittoa ja nousua Kakkoseen, jos se pystyy paikallispelissä kaatamaan Imatran Palloseuran vieraskentällä.
Valmentaja Jukka Korhosesta vastakkain ovat kaksi joukkuetta, jotka tuntevat toisensa paremmin kuin ketkään muut, sillä olemme treenanneet talven vierekkäin. Korhonen jatkaa, että keväinen peli ratkesi ajoissa, mutta paikallispelistä ei tiedä, mihin suuntaan peli voi kääntyä. Helppoa ottelua emme odota. Kauden aiempi yhteenotto päättyi Joutsenossa Kultsun musertaviin 8-0 voittolukemiin, mutta tuo tulos on nollattu punamustien astellessa Karhumäen kentälle. Valmentaja painottaa, että löysin rantein ei lähdetä pelaamaan.
Syyskuu tunnetaan kuukautena, joka verottaa jalkapallojoukkueiden miehistöjä, niin myös tällä kertaa. Flunssakausi, työvuorot sekä opiskelijoiden lähteminen kouluihin verottavat pelaajistoa. Tähän on totuttu kuitenkin pitkin kautta, tokaisee Korhonen ja jatkaa: tämä on jokasyksyistä niin meille kuin muillekin joukkueille.
Kultsun puolustuksen luottomies Riku Nurkka kommentoi ytimekkäästi tulevaa derbyä: IPS on ilmeisesti saanut joitain vahvistuksia ja he haluavat varmasti kotikentällään parantaa viimekertaisesta tappiosta. Kova peli on taas tulossa. Pidetään pää kylmänä ja luotetaan siihen omaan touhuamiseen niin kyllä se siitä!
IPS-Kultsu alkaa aiemmista tiedoista poiketen kello 18 Karhumäen kentällä.