Kultsu FC voitti 3.7 keskiviikkona vieraissa Haminan Pallo-Kissat lukemin 0-3, ja siirtyi kesätauolle Kaakon Kolmosen kärjessä.
Ottelu HaPK:ia vastaan pelattiin liukkaissa ja kohtalaisen kosteissa olosuhteissa, vaikka pelin aikana vettä ei satanutkaan. Ottelun yleiskuva oli sellainen, että Kultsu piti enemmän palloa ja hallitsi peliä, mutta haminalaiset pääsivät aika ajoin väläyttelemään vaarallisesti, varsinkin ottelun alkupuolella, jolloin punamustilta tuli useita heikkoja syöttöjä. Samsonin Olli Hätösen syötöstä 24. minuutilla tulleen 0-1 maalin jälkeen kamppailtiin reilut puoli tuntia tasaisissa merkeissä.
Samu Ikonen pääsi 60. minuutilla tekemään Kultsua helpottaneen, komean 0-2 maalin. Samson syötti matalan syötön 16-alueen rajoilta oikealta puolelta, Alex Odeh antoi pallon mennä jalkojensa välistä ja Ikonen viimeisteli tarkasti vasempaan alakulmaan. 0-3 maali tuli muutama minuutti myöhemmin rangaistuspotkusta. Pallon iski verkkoon jo kauden 15. maalinsa tehnyt Samson. Muikea maalimäärä, kun otteluita on pelattu vasta 11.
Kultsun päävalmentaja Jukka Korhonen kommentoi, että kyseessä oli äärettämän tiukka ja tasainen peli, jossa Haminalla oli omat paikkansa. Ottelu oli odotusten mukainen tiukka taistelu pisteistä. Pelillisiä eroja ei juurikaan ollut, vastustajalla oli muutamat omat paikkansa. Tärkeät pisteet saatiin. Tämä vahvistaa sitä käsitystä, että joka peli on sarjassa vaikea, ja jos joku kuvittelee, että sarja on pelkkää voitonmarssia ottelusta toiseen niin ei se näin mene. Jostain pelistä on tullut runsasmaalinen voitto, mutta ne ovat yksittäistapauksia. Tämä peli oli vaikea, kentän liukkaus aiheutti kaatuilua ja tietyt tilanteet olivat lottoamista.
Puolustaja Ville Vanttaja pelasi täydet minuutit punamustissa. Näin hän koki ottelun: Tiedossa oli, että HaPK voi olla vaarallinen erityisesti pelin alussa. Näin sitten tapahtuikin. Pikkuhiljaa saatiin peliä haltuun, mutta liukas pallo ja kenttä aiheuttivat turhan paljon helppoja virheitä. Saimme luotua useita hyviä paikkoja, joista ei kuitenkaan saatu sisään.Toisella jaksolla peli oli paremmin meidän hallussa, mutta paljon mentiin päästä päähän. Vaihtomiehet toivat loistavasti uutta virtaa ja monipuolisuutta peliin. Henkilökohtaisesti oli ok peli. Toistaiseksi vähäinen pelituntuma näkyy vielä muutamana turhana harhasyöttönä ja sijoittumisvirheenä, mutta muuten olen tyytyväinen. Kunto alkaa olla kohdillaan. Puolustajana täytyy olla tyytyväinen, jos omissa ei soi kertaakaan ja pystyy aktiivisesti osallistumaan hyökkäyspeliin.
Kultsun kevätkaudesta Korhosella oli myös mietteitä: Kevätkierroksesta on selvitty kohtuu hyvin, pelillisesti meillä on parannettava syyskierrokselle. Pelin taso saattaa vieläkin heitellä liikaa pelin aikana ja tiettyjen tilanteiden pelaamisessa poiketaan pelisuunnitelmasta. Varmasti pystytään parantamaan ja petraamaan syyskierroksella. Jos on ollut heikompi peli, ja pisteet on pystytty raapimaan, niin se on hyvän joukkueen merkki. Kevätkausi on positiivisen puolella.
Kultsun puolustajan Arttu Litmasen arjen täyttää ensi viikosta lähtien asepalvelus, ja hänen toistaiseksi viimeiseksi tilastomerkinnäkseen jäi HaPK-ottelussa saatu keltainen kortti. Jukka Korhonen on kuitenkin luottavainen sen suhteen, että Kultsun rosteri on tarpeeksi leveä poissaolosta huolimatta. Kaakkois-Suomen Kolmosessa on noin kahden viikon pituinen kesätauko. Seuraavan kerran Kultsu pelaa 19.7 Heinolassa Union Plaania vastaan.
Kultsun avauskokoonpano 3.7.19
Bidhi (mv), Tielinen, Vauhkonen, Vanttaja, Heinonen (´77), Hätönen (kapt. ´68), Tervo (´54), Voutilainen (´55), Ikonen, Samson (´84), Odeh
Vaihdosta sisään:
Rodriguez (´54), Lötjönen (´55), Litmanen (´68), Nasiry (´77), Peräkylä (´84)