Materiaalinsa nimekkyyteen nähden yllättävän alhaalta sarjataulukosta löytyvä Virky isännöi sarjakärki Kultsua perjantaina 7.6 Lauritsalassa pelattavassa ottelussa, joten vieraspelireissulle ei tule mainittavasti mittaa.
Kultsun vastuuvalmentaja Jukka Korhonen sanoo kuitenkin, ettei sarjataulukkoon kannata liiaksi tuijottaa. Korhosesta Virkyn peli ei ole asettunut uomiinsa muun muassa siksi, että seuraan siirtyi täksi kaudeksi runsas määrä uusia pelaajia. Hän pitää vastustajaa kauden lopussa yhtenä sarjan kärkiryhmistä. Virkyllä on pelaajia, jotka ovat pelanneet Kakkosta. Se on materiaaliltaan lohkon kovimpia ryhmiä. Kiva on päästä haistelemaan derbytunnelmaa!
Kultsun keskikenttäpelaaja Antti Voutilainen kommentoi seuraavasti kyseltäessä fiiliksistä ennen paikallisderbyä: Odotan tiukkaa kamppailua, josta ei kolmea pistettä helpolla saada. Kuitenkin omalla pelillämme ne on otettavissa. Pepossa edelliskaudella pelannut Voutilainen kohtaa ottelussa entisiä joukkuekavereitaan, joista hänellä on painava sana sanottavana: Vastustajan pelaajista Pyyhtiä ja Kyläheiko ovat kovia vetämään sukille.
Tästä lausunnosta voi päätellä, että kentällä tullaan näkemään raisujakin otteita. Virky-Kultsu alkaa Lauritsalan nurmella kello 19.