Saku Pesonen on solminut Kultsun kanssa kautta 2019 koskevan pelaajasopimuksen.Kokenut veräjänvartija jatkaa myös edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana jakaen uransa varrella kertynyttä tietotaitoa eteenpäin nuoremmille tieteen harjoittajille.Vahvasti kasvattajaseuraansa sitoutunut Saku odottaa jo tulevaa kautta innolla.
Aloitimme viime kaudella uuden projektin, joka on vielä kesken, joten siinä mielessä jatko oli aika selviö. Haluan omalta osaltani olla kehittämässä Kultsun toimintaa niin suurella panoksella kuin suinkin voin. Tarkoitus olisi laittaa kroppa parempaan kuntoon ja pystyä auttamaan joukkuetta mahdollisimman paljon myös tolppien välissä, jos tarve vaatii.
Seuran taustoissa tehdään tällä hetkellä kovasti töitä, valmennus on Korhosen Jukan johdolla erittäin hyvällä mallilla ja näyttää siltä, että saamme koottua erittäin iskukykyisen ryhmän alkavalle kaudelle.
Laitetaan hanuria nurmeen ja lähdetään isolla ryminällä taistelemaan Kaakon Kolmosen voitosta!”
Kultsu lupaa kannattajilleen ja yhteistyökumppaneilleen jännityksen täyteisiä hetkiä paikallisen jalkapallon parissa kaudella 2019!