Joutsenossa puhaltaa uudet tuulet naisjalkapalloilun saralla Kultsu FC:n lähtiessä rakentamaan uutta tavoitteellisesti treenaavaa joukkuetta alueen innokkaille pelaajille.Ajatus joukkueen perustamisesta lähti liikkeelle Sirpa Pulkkisen ja Kristiina Saarnion ideoimana.
- Päälimmäinen syy toiminnan aloittamiselle on rakkaus jalkapalloa kohtaan. Haluamme tarjota Joutsenon ja lähialueiden naisille ja tytöille mahdollisuuden jatkaa jalkapalloharrastustaan.Kaikki pelaamisesta ja tavoitteellisesta harjoittelusta kiinnostuneet ovat tervetulleita ja toivottavasti saamme myös Kultsun tyttöjoukkueissa pelanneet sankoin joukoin mukaan toimintaan.Lähdemme treenaamaan tavoitteellisesti ja iloisella mielellä. Siitä alkaa olla jo turhan kauan aikaa, kun täällä on viimeksi naisjalkapalloa edustustasolla pelattu, itsekin Kultsua 90-luvulla silloisessa Ykkösdivisioonassa edustanut Sirpa toteaa.
Joukkueenjohtajana ryhmässä toimiva Kristiina Saarnio näkee uuden joukkueen pitkän tähtäimen juttuna Joutsenon nais ja tyttöjalkapallon kehittämiseksi.Fit Joutsenon kautta myös Kultsun miesten joukkueen kanssa yhteystyötä tekevä Saarnio näkee joukkueen tuovan kehittämismahdollisuuksia koko Kultsu FC:n seuratoiminnan kannalta.
- Treenasimme naisporukalla viime talvena jolloin syntyi idea, että olisi hieno lähteä kehittämään tavoitteellista toimintaa edistääksemme myös alueen tyttöjalkapalloa.Kun saimme joukkueelle ammattitaitoiset valmentajat ja Kultsu FC lähti innokkaasti mukaan toiminnan käynnistämiseen mukaan, niin seuraava tavoite on saada kaikki alueen harrastajat innostumaan.
Joukkueen ensimmäiset kaikille avoimet harjoitukset potkaistaan käyntiin Raviksella lauantaina 13.10 klo 13.Joukkueen Valmennustiimistä löytyy vankkaa kokemusta ja ammattitaitoa. Vastuuvalmentajina toimii Arto Valtonen ja hänen apunaan Marko Peuhkuri. Lähde rohkeasti mukaan ja tuo myös kaverisi!
Lisätiedot:
Sirpa Pulkkinen
Puh. 044-2850951