Kultsun ottelut Kaakon kolmosessa jatkuvat torstaina 13.9 FC Peltirummun vieraana Kouvolassa.Illan kotijoukkue Peltirumpu on kerännyt 19 ottelusta neljä voittoa, neljä tasapeliä ja 16 pistettä.Kouvolalaiset ovat putoamisviivan yläpuolella kahden pisteen turvin, joten Lehtomäen tekonurmella nähdään varmasti tiukka kamppailu pisteistä.Kultsu saldona 19 ottelusta on seitsemän voittoa, neljä tasapeliä ja 25 pistettä.Joukkueiden edellinen kohtaaminen kesäkuussa päättyi Kultsun 6-1 voittoon. Punamustat ovat kuitenkin pelanneet peräti viimeiset kahdeksan ottelua ilman voittoa.
Kultsun päävalmentaja Jukka Korhonen ennakoi illan kamppailusta tasaista.
”Saamme vastaamme kokeneen ryhmän, joka taistelee sarjapaikastaan joten odotettavissa on varmasti tiukka vääntö pisteistä..Pelasimme pitkästä aikaa tasapainoisen ottelun niin puolustus kuin hyökkäyssuuntaankin SavU:a vastaan viime kierroksella ja jos pystymme jatkamaan samaan malliin, niin meillä on hyvät mahdollisuudet ottaa kolme pistettä. Illan ottelusta sivuun jäävät Samu Ikonen, Joonas Virolainen ja Tuomas tervo, mutta saamme varmasti iskukykyisen joukkueen jalkeille.”
Kultsun maalivahti Saku Pesonen odottaa joukkueen lähtevän illan otteluun tiiviin puolustuspelaamisen kautta.
”SavU pelissä korostettuna teemana oli puolustuspelaamisen tiiveys ja onnituimmekin siinä kohtuullisen hyvin. Sama teema on jatkunut läpi viikon harjoituksissa sekä jatkuu luonnollisesti myös Peltirumpu-pelissä. Jos pystymme pitämään nollan omissa, kolme pistettä illan ottelusta on hyvinkin lähellä, koska maalipaikat useampaankin maalin pystymme varmasti luomaan.”
FC Peltirumpu-Kultsu FC pelataan torstaina 13.9 klo 19.00 Kouvolan Lehtomäen tekonurmella. Sunnantaina 23.9 klo 14.00 pelataan Kultsun kauden viimeinen kotiottelu jolloin vastaan asettuu IPS.Ottelun yhteydessä julkaistaan myös uusi versio Kultsu on rautaa kappaleesta.Kaikki siis sankoin joukoin Keskuskentälle ensi viikon sunnuntaina!